maanantai 22. joulukuuta 2025

Mikä musta tuli isona

 Pitkän harkinnan jälkeen astun pois epämukavuusalueeltani (=somehiljaisuus) ja totean, että omapa on elämäni. Vaikenen jos/kun itse niin haluan, mutta sanavapaus kuuluu kaikille. (Toki nykymaailmassa tulee entistä tarkemmin harkita ja valita sanat/ilmeet/eleet/kuvat jne..) Hiljaiseloa on jatkunut (ainakin mun mittapuussa) tosi, tosi pitkään. Miksi? No, palataanpa hetki menneeseen. Keksin vihdoin, et mikä musta tulee isona. 💡 En alkanut salapoliisiksi, vaikka vaitiolovelvollisuus ja tietty salamyhkäisyys voisi siihenkin viitata. Tuttua tavallaan jo entuudestakin, niin kotoa perhepäivähoitaja-ajalta kuin päiväkodista varhaiskasvatuksen lastenhoitajana työskentelynkin ajalta. Itseni lisäksi keksin uutta kertaheitolla koko perheellemme, koska tähän vaaditaan koko perheen mukana olo, hyväksyntä ja tuki. Työ ei ole vain työ, vaan elämäntapa, 24/7. Ai mikä? No perhehoito. Toimimme siis sijaisperheenä. 🤗

Palataanpa vuoden 2024 toukokuuhun. (Tässäkin kohtaa pieni ajatuksen siemen on muhinut jo n.10v jossain syvällä mielen sopukoissa.) Otin ekan askeleen, ja yhteyden Satakunnan hyvinvointialueen sosiaalityöntekijään. Pääsimme syyskuussa 2024 aloittamaan PRIDE-valmennuksen. Hämäävän nimen takia voin heti selventää mistä lyhenne tulee.

P = Parents' =vanhempien

R = Resource for =voimavara johonkin eli

I = Information =tietoon

D = Development =kehittymiseen

E = Education =koulutukseen

"Sana PRIDE (kirjoitetaan tässä tapauksessa aina isoilla kirjaimilla) tarkoittaa suomeksi ylpeyttä. Jokainen lapsi tarvitsee aikuisia, jotka ovat hänestä ylpeitä ja näkevät hänessä paljon hyvää."

Tämä valmennus ei sido mihinkään, vaan on lähinnä tutkimusmatka omaan itseensä, ja tällä matkalla silmät aukenevat tälle työlle. Valmennuksen kesto oli noin puoli vuotta (9 tapaamiskertaa). Lopuksi käytiin keskustelu, jossa arvioitiin alalle soveltuvuus, niin omasta kuin ammattilaistenkin mielestä. Valmennus vahvisti meidän ajatusta, ja päätimme ainakin kokeilla. Kävimme 2.7. allekirjoittamassa Porissa puitesopimuksen, ja aloimme samalla päivystää. Oikeastaan jo allekirjoitushetkellä kuulimme puhelusta, johon vastattiin, että nyt ei valitettavasti ole yhtään perhettä vapaana. Tähän kanssamme keskustellut työntekijä sitten huikkasi, että tässä olisi yksi perhe, ja niin saatiinkin ensimmäiset lapset meille jo heti samana päivänä. 

Tarve sijaisperheille on siis huutava. Me päätimme toimia vastaanottoperheenä (vape), jonka nimitys on nyt juuri päivitetty, ja termi on nykyisin lastensuojelun lyhytaikainen perhehoito (lype). Pitkäaikaisille sijaisperheille on ehkä vielä kovempi tarve, joten haluankin osaltani tuoda tätä alaa ihmisten tietoon, jotta mahdollisimman moni lapsi (ja nuori) pääsisi tarpeen tullen elämään elämäänsä rauhalliseen ja turvalliseen ympäristöön, sijaisperheeseen. ❤️‍🩹❤️

P.s. Kanssani pisin kyliä kulkee milloin ketäkin. Niin sukulaisia kuin tuttavia, tutumpia ja tuntemattomampia kasvoja, isompia ja pienempiä. Eihän siis leimata ketään, eikä levitetä turhia juoruja. Helpottaa kaikkia, kun on tieto, että toimin perhehoitajana, ja meidän perhe toimii sijaisperheenä. 🫶

Vastailen kyllä parhaani mukaan, jos vaikka ala kiinnostaa!? 😃

maanantai 16. kesäkuuta 2025

Vuoden 2025 syntyneet tähdet

 Suurin v.2025 syntynyt tähti on tietysti pikkuveljeni tyttö! 🥰 Tänä vuonna syntyi myös toinen merkittävä henkilö, nimittäin Pipsan ja Jyrin pikkusisko Evie. 😃 Niinpä halusin antaa ristiäislahjaksi pienokaiselle oman Evie maskotin. 

Koska moisia ei kaupasta (vielä) saa, niin oli se tehtävä itse. Virkkuukoukun (+neulan, langan, vanun ja googlen) avulla syntyi sit tällainen versio.

Niin, ja olettehan huomanneet, että hänellä on sydänposki. Mutta vain oikea poski. Vasen poski on pyöreä. Itseäni huvitti huomata, mutta onneksi olin tarkka, etten tehnyt väärin. Olis meinaan harmittanut jälkeen. 😄 Tätä oli kiva tehdä, ja lopputulos miellytti jopa omaakin silmää. Saa nähdä, tuleeko tehtyä vielä itellenikin. 

Tällaisen protoversion tein ihan eka, ja annoin päiväkodin pienimpien ryhmään siltä lähtiessäni. 🥹

P.s. Hiukan oli julma olo paketoida kastelahjaa.. ei ollut sellofaania, joten piti sit sujauttaa Evie-possu kinkkupussiin. 🤫🫣😅🤣

Ohjetta ihan itsellenikin muistiin. 😅

Virkattu Evie possu

Koko työssä käytin nro 2 virkkuukoukkua.

 (Harmillisen vähän ehdin ottaa kuvia tekovaiheessa, mut sentään pari. Muista jättää aina kaikkien osien jälkeen niiden kiinnittämistä ja päättelyä varten pieni pätkä lankaa.)

Lanka:

- pää ja saparo: Novita baby merino (väri 535)

- vartalo, kädet ja jalat: Novita baby wool (väri 309)

- silmät: valkoinen Novita tennessee, pupillit musta Novita baby merino

- sieraimet ja posket: Novita miami

-rusetti: keltainen Novita miami

- suu: punainen Novita tennessee

Ohje:

Pää, korvat, sieraimet, silmät, pupillit ja pyöreä poski:

Pitkälti toteutettu Pipsa possun ilmaisohje vinkeillä, jotka löytyy täältä *klik* .

Sydän poskeksi:

Omakopan blogin vinkeillä, ja sinne pääset täältä *klik* .

Rusetti:

Pieniä hetkiä -blogin ohjeita noudattaen, ja sinne pääset täältä *klik* .

Saparo:

Saparoon löysin kivan vinkin Satumaisia silmukoita -nimisestä blogista, ja sieltä Sikamainen juttu -nimisestä päivityksestä,  *klik* . Protoon tein ohjeen mukaisesti, tokaan vähän pidensin häntää.

Vartalo:

1. Magic ring, johon 4s

2. Lisäys joka silmukkaan (8s)

3. Lisäys joka silmukkaan (16s)

4. *1ks, lisäys* (24s)

5. *2ks, lisäys* (32s)

6. 1ks jokaiseen (32s)

7. *3ks, lisäys* (40s)

8. 1ks jokaiseen (40s)

9. *4ks, lisäys* (48s)

10. 1ks jokaiseen (48s)

11.-n.19. (kannattaa tehdessä mittailla minkä kokoisen haluaa ja mahdollisesti vielä jatkaa lisäyksiä ennen näitä kerroksia, tai jos haluaa pienemmän, niin aloittaa kavennukset jo aiemmin) 1ks jokaiseen (48s)

20. *2yhteen, 4ks* (40s)

21. *2yhteen, 3ks* (32s)

22. *2yhteen, 2ks* (24s)

Muista täyttää vartaloa vanulla jo työn edetessä.

23. *2yhteen, 1ks* (16s)

24. *2yhteen* (8s)

25. *2yhteen* (4s)

+päättely (ja tämän pään jätin peräpääksi)

Kädet:

1. Magic ring, johon 4s

2. Lisäys jokaiseen s (8s)

3.-n.10. (kannattaa mitata tehdessä kuinka pitkät kädet haluaa) 1ks jokaiseen (8s)

+laitoin käsien päihin vanun.

Jalat:

1. Magic ring, johon 4s

2. Lisäys jokaiseen s (8s)

3. *1ks, lisäys* (12s)

4. 1ks jokaiseen (12s)

5. *2yhteen, 1ks* (8s)

6.-n.12. (kannattaa mitata tehdessä kuinka pitkät kädet haluaa) 1ks jokaiseen (8s)

+laitoin jalkojen päihin vanun.

Suu on ommeltu punaisella langalla. Protoon tein suun ompelun ihan viimeiseksi, ja totesin sen olevan hankalaa, joten huomattavasti helpommin sen sai tehtyä ennen pään kiinnittämistä vartaloon. Suosittelen muutenkin kiinnittämään päähän kaikki pään osat (korvat, rusetti, sieraimet, posket, suu) ennen vartaloa, koska siinä vaiheessa niiden ompelu on helpompaa. Samoin vartaloon kannattaa kiinnittää kädet, jalat ja saparo ennen kuin yhdistää vartalon päähän.