Mitä olisi vappu ilman munkkeja? Ja vieläpä ihan omin kätösin tehtyjä sellaisia. Olen niin ylpeä itsestäni. Ensinnäkin siksi, että uskaltauduin edes kokeilemaan hiivataikinan tekoa (minähän en saa ikinä hiivaa toimimaan, taikina ei vaan kohoa. Paitsi nyt!), toisekseen näistä tuli melkeinpä parempia kuin kaupan munkit! =D
Aivan ihania munkkeja. "Varmuudeksi" tein rinkilöitä, ei jäänyt ainakaan raa'aksi liian paksuuden takia. ;)
Käytin Kinuskikissan ohjetta (tuplana), eli:
30 kpl munkkeja
Taikina:
200 g voita
5 dl kevytmaitoa
2 ps kuivahiivaa
2 dl sokeria
2 tl kardemummaa
2 tl suolaa
2 munaa
15 dl vehnäjauhoja
Paistaminen:
1 l rypsiöljyä (tai vastaava määrä kookosrasvaa, itse laitoin 1 l rapsiöljyn lisäksi jääkaapin perukoilta löytyneen n.200 g kookosvoin sulatettuna sekaan)
200 g voita
5 dl kevytmaitoa
2 ps kuivahiivaa
2 dl sokeria
2 tl kardemummaa
2 tl suolaa
2 munaa
15 dl vehnäjauhoja
Paistaminen:
1 l rypsiöljyä (tai vastaava määrä kookosrasvaa, itse laitoin 1 l rapsiöljyn lisäksi jääkaapin perukoilta löytyneen n.200 g kookosvoin sulatettuna sekaan)
Pinnalle:
sokeria
sokeria
1. Taikinan valmistus
Sulata voi. Lämmitä maito (reilusti) kädenlämpöiseksi. Sekoita kuivahiiva pieneen osaan jauhoista, ja yhdistä maitoon. Lisää sokeri, kardemumma, suola ja munat. Sekoita jauhoja joukkoon vähitellen. Lisää loppuvaiheessa voisula ja tämän jälkeen loput jauhot.
2. Taikinan kohotus
Kohota taikinaa 45 minuuttia, tai kunnes se on kohonnut kaksinkertaiseksi. Itse käytän kohotuksen nopeuttamiseksi suurta tupperin kulhoa, jossa ilmatiivis kansi. Taikinan kohotessa kansi pomppaa pois paikoiltaan, tarvittaessa vaan kansi uudelleen paikoilleen, kunnes on taikina on kohonnut tarpeeksi.
3. Munkkien leipominen
Jaa taikina puoliksi, ja leivo niistä pitkät tangot. Jaa kumpikin puolikas vielä kolmeen osaan, ja ne edelleen viiteen osaan. Huomioi, että munkit kasvavat sekä kohottamisen että paiston yhteydessä. Jos sinulla ei ole paistomittaria, kannattaa jättää pieni nokare koekappaleeksi paistovaiheeseen.
Pyöritä taikinasta käsiesi välissä pyöreitä munkkeja.
4. Munkkien kohotus
Anna munkkien kohota liinan alla noin 30 minuuttia.
5. Paistaminen
Laita laakeaan teräskattilaan öljyä (tai kookosrasvaa) sen verran, että munkit eivät kelluessaan pääse koskettamaan pohjaa. Kuumenna öljy 180-asteiseksi. Jos sinulla ei ole paistomittaria, tee kokeilu pienellä taikinapalalla. Öljy on oikean lämpöistä, kun pikkumunkki paistuu kypsäksi minuutissa. Liian kylmässä öljyssä munkki painuu kattilan pohjalle. Liian kuumassa öljyssä pinta tummuu ennen kuin munkki ehtii kypsyä sisältä.
Jos haluat tehdä rinkeleitä, niin itse painoin tässä vaiheessa sormen keskeltä läpi ja pyöräytin sopivan reiän (aukko kutistuu munkin turvotessa paistettaessa). Nosta munkki öljyyn varovasti käsilläsi tai reikäkauhan avulla (itse käytin haarukkaa munkkien nostoon kattilaan, siellä kääntämiseen, ja kattilasta otin kahdella haarukalla). Paista koosta riippuen 2-4 munkkia kerrallaan (meillä perinteinen vanha hella (säätö 1-6), itse lämmitin öljyn kuumaksi, ja laskin lämmön neloselle, josta nostin välillä vitoselle). Kun ensimmäinen puoli on ruskistunut, käännä munkki toisinpäin (minulla osoittautui sopivaksi ajaksi n.1min15sek/munkin puolikas). Kun kumpikin puoli on kypsynyt, nosta munkki reikäkauhalla lautaselle talouspaperin päälle.
Ylimääräisen rasvan imeyttäminen onnistuu kun nostat munkit kattilasta lautaselle, jossa on talouspaperia.
6. Sokeroiminen
Pyörittele munkki sokerissa heti, kun pystyt käsittelemään munkkia sormissasi. Sokeri tarttuu pintaan paremmin tuoreeltaan. Voit myös laittaa sokerin ja munkit muovi/paperipussiin ja heilutella, kunnes sokeri on tarttunut joka puolelle. Vaihda sokeri välillä, sillä rasvaisena se tarttuu munkkiin huonommin.
7. Lopuksi
Älä kaada paistoöljyä viemäriin, vaan laita se tiiviiseen astiaan ja heitä sekajätteen mukana pois.
Sitten vaan simaa kyytipojaksi ja herkuttelemaan!
Kolmonen kävi juuri vapun kunniaksi heittämässä talviturkkinsa mökillämme:
Hyrr.. Hymykin hetkeksi hyytyi, mutta kaulaan asti halusi kastella.
Ulkona 12,5 astetta, vesi ei varmaan montaa astetta.
Kuopus vapputunnelmissa:
Mukavaa vappua! =D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! =)