Ompelen, ja teen käsilläni aina jos/kun saan siihen järjestettyä hiukan aikaa. Pääasiassa esittelen täällä ompeluksiani yms. tekeleitäni.
Sydäntä lähellä on myös mm. kirpputorit, sisustus, remontointi, arkipäivän askareet.. Eli aika laidasta laitaan aiheita, mitä milloinkin =)

maanantai 28. marraskuuta 2011

Kastelahja pikku prinsessalle

Veljen tytölle tein ristiäislahjaksi mekon, jossa applikoituna Hello Kittyn pää. Mietin pitkään, että kehtaanko mekkoa lahjaksi antaa, kun itse en ollut siihen täysin tyytyväinen (varsinkin applikointi oli tosi hankalaa, kun jostain syystä kaksipuolinen liimaharso ei ottanut kiinni, ja kuva siis luisti ommellessa ikävästi). Kankaana tumman ruskea plyyshi(?), en muista mistä olen joskus sen ostanut, mutta jäljellä oli juuri sopiva pala tähän mekkoon, ja niin ihanan pehmoinen vauvalle. Nepparit laitoin olkaimiin. Kaava sama kuin edellisessä mekossa, joka päätyi Martta-nukelle. Onneksi lahjan saaja (tai ainakin hänen äitinsä) vaikutti tykkäävän mekosta. =)

Tein lahjaksi myös taulun, johon olen itsekin tyytyväinen. Näin liikutuksen kyyneleitäkin lahjan avaajalta pukkaavan, joten en ole ainut, ketä ei pysty taulun tekstiä lukemaan ilman, että silmät kostuu. Suurlähettiläiden Tyhjä taulu -biisin sanat ovat kertakaikkisesti niin osuvat kastelahjaan. Jos olis rohkeutta, ni olisin laulanut tuon, mut enhän mä uskalla.. Kitty pääsi myös tauluun, suojelusenkelinä, ja osaa ehkä taikoakin - kuka ties.. ;)

Ja täytyyhän kortti myös olla paketin mukana, ja mikäs muukaan kuin Kitty siinäkin komeilee - tällä kertaa vauvana. Kortista löytyy myös pikku prinsessan syntymäpaino, -pituus, -kellonaika, ja -päivämäärä. Tuli nyt vasta mieleeni, että olisin voinut myös kastepäivän korttiin sisällyttää, mutta onhan se sitten takapuolella kuitenkin mainittu. Takana myös hiukan pidempi, ihana värssy (positiivareiden sivuilta), joka menee näin:

 Pikku prinsessa simasuu
häneen äiti, isä rakastuu
Pieneen pilttiin kun rakkaus kohdistuu
yhteiselämä näin kerralla uudistuu
Hoiva hellyys syli lämmin
voiko elää lempeämmin
Koti tarjoo turvan pienoiselle
lapselle niin suloiselle
Lasta pientä vaalimalla
Rakkautta antamalla
pienokainen kasvaa varttuu
läheisyys ja onni tarttuu,
kokoperheen hyväksi
elämän kultajyväksi
Äidin ja isän parhaaksi
yhteiselämänohjeeksi
Onnea ja rakkautta
iloa valoa läheisyyttä
ristiäispäivänä perheellenne
toivottaa:

"Kehykseksi" keksin viimetingassa tehdä tuollaisen helminauhan, jonka sitten ompelin kortin reunaan. Viimetingassa tosiaan, koska kortti oli valmis klo 14.30, ja ristiäiset alkoivat klo 16. Mutta hyvin ehdittiin, ja jopa ihan ajoissakin vielä perille ("normaalisti" olemme aina vähän myöhässä..).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! =)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...