Ompelen, ja teen käsilläni aina jos/kun saan siihen järjestettyä hiukan aikaa. Pääasiassa esittelen täällä ompeluksiani yms. tekeleitäni.
Sydäntä lähellä on myös mm. kirpputorit, sisustus, remontointi, arkipäivän askareet.. Eli aika laidasta laitaan aiheita, mitä milloinkin =)

torstai 4. lokakuuta 2012

Pieni prinsessa 1v ja pipoja

Veljen tyttö täytti jo 1v, ja vihdoinkin sain itseäni niskasta kiinni, ja pyyhittyä suurimmat pölyt ompelukoneen päältä pois, jotta saan 1v pakettiin omatekoisia vaatteita. Ikävä kyllä en saanut tekeleistä kunnon kuvia, vaan iltamyöhäsellä näpsin huonossa valossa kiireesti parit tosi surkeat kuvat ennen kuin sujautin vaatteet pakettiin.

Pinkki pilvibody ja pinkit pöksyt (ovat oikeasti samaa sävyä, trikoota kumpikin). Kumpikin trikoo on tilattu Kestovaippakaupasta .
Kummatkin ovat kokoa 74, mutta pituudet noin koon 80 mukaan. Bodyn kaava muokattuna "Vauvan body" Ottobre 3/2004. En ole bodyyn tyytyväinen, koska haaraosasta tuli mielestäni mahdottoman leveä. No, lupauduin tottakai sen vielä muokkaamaan, jos on häiritsevän leveä, eli saa nähdä kuinka käy. Hihat ovat kääntövaroilla, jotta olisi mahdollisimman pitkäikäinen. Hihoissa koristeompeleena tuollaista "nauhaa", joka sopii mielestäni hyvin pilvien sekaan, on kuin leijaa. Pöksyt ovat muokatut "Tightsit", Ottobre 4/2004. Pituus on reilu, ja säädettävissä. Jätin kääntövaran, että voi käyttää aluksi lahkeet taitettuina, ja sitten pituutta vähitellen lisätä, ja pidennettyinä tulee koristeommelkin näkyviin. Koristeompeleena lahkeissa on koiria. Pöksyihin olen tyytyväinen, ne onnistui hyvin, ja tällaisia leggareita aion tehdä kasan meidänkin kuopukselle, vähän isommassa koossa, ja myös kääntölahkein, niin menee pitkään.

Settiin tein vielä pipon (kaava oma) pinkistä pilvitrikoosta, ja pilvimekonkin ("Nasta liivihame", Ottobre 4/2008, koko 74, pituus 80). Mekolla olisi saanut olla vieläkin enemmän mielestäni pituutta, mutta jätin sitten käänteen pois, ja laitoin helmaankin valkoista joustokanttinauhaa. Mekon kangas on samaa kuin vuosi sitten tekemässäni mekossa täällä , ja joustokanttinauha on Myllymuksuilta . Pilviapplikaatio on valkoista fleeceä, Rauman Jättirätistä aikoinaan ostettu.

Tajusin juuri, että onko siitä tosiaan jo pian vuosi aikaa kun väkersin ristiäislahjaa tälle samalla pikku prinsessalle!? Hui miten nopsaan aika menee. Siellä se neiti jo tepastelee täysillä, eikä ole enää mikään vauva. Ja *pst* juuri tulleen tiedon mukaan neidistä on tulossa jo isosisko, ja minusta taas täti, neljännen kerran - kivaa! =D

Ainiin, nyt kyllä törkeästi, ilman lupaakin vielä, on ihan pakko laittaa kuva prinsessan 1v kakusta (nimen peitän kukkasin..):

Suvusta löytyy siis oikea taikuri - en voi käsittää, että miten joku voi onnistua tekemään tällaisen kakun. Edellisillä synttäreillä oli samaa kädenjälkeä Angry Birds kakku, ja kyllä oli sekin komia!

Vihdoin sain tehtyä itselleni pipon, ja samalla kolmoselle myös uuden (samaan tyyliin tehty kuin aiemmin tekemäni kuopuksen pipo ). Kakkoselle tein myös jokin aika sitten ruskean pilvipipon (ihan kaikkea ei ehdi/muista blogata), joten voidaan vähän samistella (vielä tyttö kehtaa, tuskin kauaa..). Nämä ruskea ja turkoosi pilvitrikoo on tilattu samassa noiden ylläolevien trikoiden kanssa. Sen verran nuuka olen, että en malttanut tehdä vuorta pilvitrikoosta, vaan laitoin ruskeaa ja turkoosia yksiväristä sisäpuolelle.

2 kommenttia:

  1. Kiva lahja sankarille ja upea kakku!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja unohtuipa muuten mainita (sanomattakin selvää), että upean ulkonäön lisäksi kakku oli myös erittäin herkullinen. *Lurps* ;D

      Poista

Kiitos kommentistasi! =)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...