Ompelen, ja teen käsilläni aina jos/kun saan siihen järjestettyä hiukan aikaa. Pääasiassa esittelen täällä ompeluksiani yms. tekeleitäni.
Sydäntä lähellä on myös mm. kirpputorit, sisustus, remontointi, arkipäivän askareet.. Eli aika laidasta laitaan aiheita, mitä milloinkin =)

lauantai 26. joulukuuta 2015

Joululahjuksia 2015

Lämpöasteita muutama, lumesta ei tietoakaan.
Joulutunnelmaa saa etsimällä etsiä, mutta niin se joulu taas tänäkin vuonna tuli, ja kohta jo päättyykin vuosi 2015.

Pyrin tänä vuonna tekemään itse mahdollisimman paljon joululahjoja, ja nyt uskallan jo kuviakin laittaa (niistä mistä nyt muistin kuvat ottaa), kun on lahjat kotiutettu saajilleen.

Hippokaksoset.
Nämä matkasivat kummilapsillemme. 
Yhteensä 88 afrikankukkapalaa, ja aika monta iltaa näihin meni, mutta ehdin saada ajoissa valmiiksi ja oikein tyytyväinen olen lopputuloksiin. Halusin hipoista vähän hillitymmät, eli käytin vain kahta väriä/hippo, ja silmät keksin tehdä jo paloihin mustalla keskustalla, jolloin säästyin nappi yms. virityksiltä, ja ovat ainakin lapsiystävälliset saajilleen, vajaa 2v tytölle ja pian 3v pojalle, sekä heidän pikkusisaruksilleenkin. Unohdin tietysti mitata hipot, mutta ihan potrat heistä tuli. 
Pinkki on inan suurempi, johtuen palojen erilaisista kiinnitystavoista. Tein palat ulkoreunoja myöten valmiiksi, kunnes tajusin, että uloimmainen reuna olisikin pitänyt tehdä vasta palojen yhdistämisvaiheessa, joten kokosin ensin pinkin ihan vaan piilosilmukoilla palat yhdistäen. Sinisen hipon paloista sitten purkasin joka palasta uloimman kerroksen pois, ja yhdistin ohjeen mukaan, joten siksi jäi lopullinen koko ihan hiukan pienemmäksi. Huomattavasti miellyttävämpi tapa oli yhdistää palat viimeisen kerrokseen suoraan kuin jälkikäteen.

Lanka: Novita Miami
Täyte: Ikean pikkutyynyistä (+keskellä levyvanun paloja)
Koukku: nro 3
Ohje: Ravelry (maksullinen) Happypotamus The Happy Hippo by Heidi Bears

Kummipoikamme äiti tilasi pojalleen housut, joten tein jäbälle jo yhdet pöksyt ennen joulua.
Kangas: Tosi ihana, harmikseni en muista mistä, enkä ihan tiedä edes oliko paksua trikoota (interlockia?) vai ohutta joustocollegea.. Mustaa kuiteskin. Resori mu-va raitaa ja vyötäröllä ihanan pehmoista mustaa 5cm leveää "bokseri"kuminauhaa Jättirätistä (jonka ompelu onnistuu vain mikrotex neulalla, muistutus tässä itsellenikin).
Kaava: Suuri Käsityö 5-6-/2015, Nosh Baggy housut, koko 92

Housut olivat oikein mieluiset, joten tein sitten jouluksi vielä parit pöksyt lisää. Sen verran seuraavia muokkasin, että korotin vyötäröä parilla sentillä, koska nämä saa vähän haaroista roikkuakin. Unohdin vaan kuvata ne parit seuraavat, kuten myös yhden paidan mikä meni samaan pakettiin.. Unohdin kuvata myös herran isosiskolle tekemäni mekon, ja samistelumekon hänen nukelleen. =(

Piti samisteluhousut tehdä kummipojan pikkuveljellekin, eli sama kaava koossa 86, ja sama musta kangas kuin ylläolevissa. Resori pu-va raitaa Shashopista . Vyötärölle laitoin mukavan leveän resorin, josta sainkin jo kiitosta, että voi käyttää vihdoin paitojakin ilman että selkä (ja vatsa) vilkkuu ikävästi.
Bodynkin tein, mutta pakettiin asti se ei päässyt, koska poju oli meillä ennen joulua hoidossa, ja vähän mallailin bodya päälle, ja samalla totesin, että olisi rääkkäystä ahtaa hänet tähän. ;) Body lensi siis kaapin perälle. Kaavana oli Kisuliini (OB 6/12), ja mahdoinko tehdä koossa 68 (liian) pienin saumanvaroin, pituus oli kyllä koosta 74, ja sen puolesta olisi nippa nappa sopinut, mutta leveys oli aivan liian pieni. Pääkään ei ikinä olisi tuosta pikkuaukosta mahtunut.

Kaikilla omilla neljällä lapsellani on ihanat nimikkonaulakot, ja sellaisia olen lahjaksi muillekin ostellut, joten niin sai nyt tänä jouluna kahden kummilapsemme pikkusisaruksetkin omansa.
Joskus näitä näkyi markkinoillakin myynnissä, mutta viimevuosina en ole törmännyt, joten netin kautta olen tilannut. On kätevää kun saa itse suunnitella haluamansa naulakon, ja katsella miltä näyttää mikäkin vaihtoehto ja sitten lopuksi tilata mieluinen. Ollin puupaja näitä tekee, ja tästä *klik* pääsee suunnittelemaan omaa naulakkoa. 
En ole lahjottu mainostamaan, ihan vinkkinä vaan kerron. =)

Kolmannelle kummilapselleni halusin myös tehdä jotain itse, ja koska hän on jo eskarilainen, niin päätin virkata jotain muuta kuin hipon. Poika tykkää minioneista, joten päädyin virkkaamaan hänelle Stuartin.
Lanka: Sininen, harmaa ja keltainen Novita Miami, musta Tennesee. Silmän ruskea Fleeceä ja se ommeltu kiinni ompelulangalla
Täyte: Ikean pikkutyynystä
Koukku: nro3
Ohje: ilmainen, AmigurumisFanClub

Samaan lahjaan Stuartin kanssa tein myös yllämainitulla kaavalla Noshin Baggy housut koossa 128, ja minions paidan.
Paidan kaava: More Grey, OB 4/11
Kankaat: Turkoosi ja musta trikoo
Kuva: Silitysarkeista näperretty

Hiukan ennen joulua tein myös parit pipot ja pussukat.

Nyt on hiukan tyhjä olo, kun ei ole mitään käsityötä kesken. Vaihtoehtoja on kyllä monia, mutta mihin sitä seuraavaksi keskittyisi, niin saa nähdä.. 
Nypylät himottaisi pitkäistä aikaa, mutta en pääse jatkamaan nypläystäni ennen kuin olen hommannut lisää lankaa. Päiväpeitto pitää saada parisänkyymme, ja sen haluan virkata, mutta mulla ei ole lankaa muuta kuin Miamia ja Tenneseetä, ja niitä kun ei enää valmisteta, niin en viitsi aloittaa niillä, koska kesken ne kuitenkin loppuisi. Eli lankaostoksille virkkauksen puolestakin pitää suunnata. Ompelukoneet eivät nyt niinkään vedä puoleensa, vaikka kankaita jo alkaakin olla ihan kivasti kertynyt, ja tarve olisikin uusille kuteille - koko kuuden hengen perheellä!
Ehkä nyt vaan hengähdän hetken. =)

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! =)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...