sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Syksyinen Paratiisin puutarha

Akuuttiin housupulaan rennot "joogapantsit".
Näistä pöksyistä tulikin melko passelit. Kangas ei kuitenkaan joustanut ihan niin paljon kuin oletin, joten yläosasta tuli aika nafti (yllättäen, siitä pyllyn kohtaa..). Käyttöön silti pääsevät nämä ekatkin versiot. Mutta koska kangasta riitti vielä toisiinkin moisiin, hioin hiukan kaavaa, ja niinpä sit sainkin just eikä melkein täydelliset housut.
Kangas: Verson puoti , Paratiisin puutarha joustofrotee, (sammaleen?) vihreä. Lahkeissa leveä resori, en muista mistä. Vyötäröllä leveä pehmoinen kuminauha.
Kaava: Omalle pepulle sopivaksi hiottu. Alunperin lähdetty liikkeelle aika pitkälti Jujunan naisten pomppu leggingsien kaavan pohjalta. Leggareita oon tehnyt mm. nää täällä *klik* .

Meinas aamulla ens iskeä paniikki, kun tää kaapissa hyvän tovin marinoitunut kuosi ei enää herättänytkään yhtä suurta ihastusta kuin joskus aikoinaan se teki.
No, jos aiemmin en uskaltanut siihen saksia iskeä, niin nyt se oli jo helppoa. Ehkä nyt olikin siis vasta aika kypsä. ;) Ja housupula tarpeeksi kova.
Kävin myös järki vs. tunteet taistelua, ja onkohan vaikea arvata, kumpi voitti? =D
Järki yritti sanoa, et nää ei oo yhtään mun värit (sammaleen vihreä ja ruosteen oranssi), mut kun ne vaan jotenkin näytti niin hyvältä yhdistelmältä, et pakko oli siirtää idea toteutukseen.

Tuli kyllä just niin mukavat ja rennot pöksyt kuin uskalsin toivoakaan! 
Ja semmoset mitä ei kaupoista löydy.
Saattaa nää viel unohtua jalkaan kotoa lähteissänikin..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! =)