Ompelen, ja teen käsilläni aina jos/kun saan siihen järjestettyä hiukan aikaa. Pääasiassa esittelen täällä ompeluksiani yms. tekeleitäni.
Sydäntä lähellä on myös mm. kirpputorit, sisustus, remontointi, arkipäivän askareet.. Eli aika laidasta laitaan aiheita, mitä milloinkin =)

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Toivehuppari

Meidän kolmonen on jo pitempään yrittänyt piiloutua aina yhteen huppariinsa kokonaan sisään, ja kerran menin mainitsemaan, että pitäisikö se hupparin vetoketju jatkua huppuunkin, ja siitäkös hän innostui! Siitä lähtien aina kun olen jotain ommellut, on hän tullut tiedustelemaan, että teenkö hänelle uutta hupparia, joten viimein päätin tarttua tuumasta toimeen, ja tässä tulos:






Hupparin kaavan olen jo joskus aikoja sitten piirtänyt jostain käyttämästämme hupparistamme, ja hupun ja taskun mallia katsoin Ottobre 4/2011 Bubo-bubo hupparista. Koko on 116cm, ja kangas Jättirätin mustaa collegea, tummanpunaiset resorit olen saanut mummultani (varmaan aika vanhaa resoria, tosi lörppää, harkitsen vielä vähän pienentäväni hihansuun resoreja, kun jäi niin löysiksi). Vetoketju piti olla 80cm pitkä, ja sellaista ei kaapista löytynyt, joten se piti käydä ostamassa. Kun mies oli lähdössä asioille, ja itse jäin kotiin, niin kerroin pikasepustuksella mitä tarttisin, ja sehän sitte tuli kuin tulikin vetoketju mukanaan kotiin. =D Eli punainen vetoketju on Pala Raum liikkeestä (on kyllä ihan sikakallis liike, tääkin vetoketju 6e!! Siks käynkin vaan Jättirätissä Raumalla..). Hupun ja korvien vuori on sitä samaa punaista trikoota, mitä mulla on (melkein) loputtomasti (kerran on ostettu, niin on sit ostettu konnolla, ettei heti tarvii lisää, tai seuraaviin muutamiin vuosiinkaan..). Silmät applikoitu valkoisesta fleecestä.

Koittakaa kestää näitä mun kuvia, pitää nyt tuota PicMonkey -ohjelmaa testailla.. ;) 
*MUOKS* En saa tuosta alimmasta kuvasta poistettua punaista silmää, vaikka "punasilmänpoistaja" toimintonappulan löysinkin - ei siitä tapahdu mitään. Neuvoja? Silmän saa toki värjättyä miksi vain, mutta vastaisuuden varalle olisi näppärä ihan äkkiä yhdellä klikkauksella saada poistettua punaiset silmät.

Tänään tuli (jo!) kolmosen operaatioaika Poriin (operaatio, josta kerroin täällä ), 11.5.2012. Hiukan jo jänskättää (äitiä, ei vissiin poikaa itseään niinkään - onneksi), ku kuitenkin kevyen nukutuksen lääkäri mainitsi.. Lapussa vaan ei ollut mitään tarkempaa tietoa, esim. et kauanko siel sit menee aikaa/joutuuko oleen yön, mut kai on aika nopee toimenpide, ja päästään yöks kotiin..(?)

2 kommenttia:

  1. Hauska huppari! Meidänkin ekaluokkalainen tilasi tuollaisen, mutta jäi silloin tekemättä kun tarpeeksi pitkää vetoketjua ei oikeassa värissä ollut. Ehkäpä ens kerralla ostan ensin vetskarin ja sitten etsin siihen sopivat kankaat! :D

    Hyvä, että saitte ajan operaatioon näin nopsaan. Yleensä nuo ovat ihan yhden päivän juttuja, ainakin aikuisilla, mutta lapsia saatetaan tietty tarkkailla nukutuksen takia yön yli, joten hyvä varautua.

    VastaaPoista
  2. Tein hiukan muokkauksia sivuillani, ja kommenttilootankin vaihdon tähän ponnahdusikkunaan (jos entinen oli parempi, niin kertokaa, voin vaihtaa takas), enkä nyt osaa ite tätä käyttääkään.. Vai eikö tässä ponnahdusikkunakommenttilootassa olekaan lainkaan sitä "vastaa" mahdollisuutta? No, vastaan kuitenkin sinulle Mieli:

    Meillä tuli 3 hupparitilausta lisää, kun tämä valmistui - kaikki muutkin muksut haluu samanlaisen (ilman korvia kuulemma isommille, joita ei kyl kolmonenkaan olis halunnu, mut sanoin tekeväni, koska mä haluun, ja jos ei hän tykkää, ni annetaan tää sit jollekin muulle, ja ainakin viel on kelvannu). ;) On kyl outoa, et pitkiä vetoketjuja saa oikein hakea (niitä 115cm pitkiä en oo vieläkään löytäny, mitä makuupussiin etin).

    Pitää viel kilauttaa sinne Poriin, ja kysellä operaatiosta tarkemmin, ni osataan varautua. Nyt vaan toivon, et tulehdus ei uusi, ja tule esteeks operaatiolle/lykkää sitä kauemmas.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! =)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...