Ompelen, ja teen käsilläni aina jos/kun saan siihen järjestettyä hiukan aikaa. Pääasiassa esittelen täällä ompeluksiani yms. tekeleitäni.
Sydäntä lähellä on myös mm. kirpputorit, sisustus, remontointi, arkipäivän askareet.. Eli aika laidasta laitaan aiheita, mitä milloinkin =)

perjantai 4. toukokuuta 2012

Vappu vierähti

Hurjan nopeasti taas aika kuluu. Viikko vierähti, ja siinä samalla vappukin, kuin silmän räpäyksessä!
Muksut poimi kävelyreitin varrelta ojasta jokaiselle omat "vappukukat"..
 

En ole paljoa koneelle ehtinyt, ollaan oltu pihahommissa uudella talolla, ja niitä(kin) hommia siellä riittää. Olis samaa hommaa täällä vielä nykyisessäkin kodissa, mutta jotenkin kummasti sitä innostusta löytyy sinne uuteen paikkaan rutkasti enempi.

Puuhommia riittää, tontilla kun on puita ihan liiaksi asti. Vähän ollaan saatu jo auringon valolle tilaa tulla pihaan, mutta pahimmat, eli suurimmat puut on vielä jäljellä, niitä ei ihan noin vaan kaadetakaan, kun ovat ihan hillittömän pitkiä, ja linjoja menee siellä täällä.

(Sattumalta huomasin, että kännykässäkin on jonkinmoinen kuvankäsittelyohjelma, joten pitihän sitäkin heti testata.)

Onni on ahkerat apulaiset. <3
Meille kotiutui tässä taannoin tälläinen:

Ja sisältö:

Samsung Galaxy Tab 10.1. Taulutietokone, sormitietokone, tabletti, täppäri, en edes tiedä mikä on tämän ihan "virallinen" suomennos. Mitat n. 25,5cm x 17,5cm x 1cm, paino jotain puolisen kiloa, ja tuo nahkakotelo, joka näkyy yläkuvassa on lisävaruste, ja sen saa myös taiteltua siten, että "täppäri" pysyy pystyssä sen avulla.
On näppärä vehje netin selailuun, mutta kyllä mä kohta alan itkeä, jos tällä bloggaaminen on näin vaikeaa.. Ilman USB:tä on kuvien siirtäminen kännykästä koneelle sellaista pelaamista, että huh, huh. Sähköpostin välityksellä onnistuu, mutta sit on vielä kuvankäsittelytkin, ni voitte uskoa, että jos "normaalisti" postatukseen saa aikaa kulumaan harmittavan paljon, niin nyt aikaa kuluu jo lähes sietämättömästi! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! =)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...