Ompelen, ja teen käsilläni aina jos/kun saan siihen järjestettyä hiukan aikaa. Pääasiassa esittelen täällä ompeluksiani yms. tekeleitäni.
Sydäntä lähellä on myös mm. kirpputorit, sisustus, remontointi, arkipäivän askareet.. Eli aika laidasta laitaan aiheita, mitä milloinkin =)

torstai 25. kesäkuuta 2015

Kaksin aina kaunihimpi

Noin vuosi sitten bongasin kirppikseltä mallinuken, mies torson hintaan 20e, ja nappasin sen heti mukaani. Olen yrittänyt muokata sitä (ihan hellästi, ilman kirurgisia toimenpiteitä) naisellisemmaksi, mutta eihän se ole onnistunut.
Maanantaina kävin elämäni ensimmäistä kertaa Kauttuan Liikekeskuksessa (Euran kunnan Kauttuan kylässä). Enpä ole juurikaan mitään menettänyt, ei paikka kovinkaan kummoinen ollut, mutta onneksi nyt kävin. Osuin niin oikeaan aikaan oikeaan paikkaan! Siellä on vielä eräs vaateliike, jossa on parhaillaan loppuunmyynti. Ikkunassa komeili useita torsoja, sekä miehiä että naisia - just samaa sarjaa kuin oma mallinukkeni. Astelin tietysti kysymään, että olisiko torsot kaupan, mutta eivät kuulemma vielä, ehkä n. kuukauden kuluttua. Jätin kuitenkin puhelinnumeroni, jospa he ystävällisesti voisivat ilmoittaa kun torsot ovat kaupan.
Yllättäen sieltä soitettiinkin jo tänään, että torsot ovat nyt myynnissä, 35e/kpl. Eipä kauaa jahkailtu, ja nyt minulla on kauan kaipaamani torso pariskunta. Jippii!!
Sinne jäi vielä muutamia torsoja, *vink vink*. Nopeat syövät hitaat. ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! =)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...