Ompelen, ja teen käsilläni aina jos/kun saan siihen järjestettyä hiukan aikaa. Pääasiassa esittelen täällä ompeluksiani yms. tekeleitäni.
Sydäntä lähellä on myös mm. kirpputorit, sisustus, remontointi, arkipäivän askareet.. Eli aika laidasta laitaan aiheita, mitä milloinkin =)

perjantai 5. elokuuta 2016

5v ARVONTA !

Tilastoni näyttää, että olen ollut bloggerissa syyskuusta 2011 alkaen, joten päätinpä järjestää blogini kunniaksi jo nyt alkamaan 5v arvonnan. 
Eka päivitykseni bloggerissa näyttää olevan kyllä lokakuun puolella, mutta syyskuu on näin neitsyt -horoskooppisen näkövinkkelistä varsinkin erittäin hyvä kuukausi. ;D Niin no,  1.9.2011 aloitin ekan blogini suntuubissa, mutta onneksi löysin pian tän paremman pohjan täältä. =)
Vuosi sitten "uskaltauduin" myös kirjautumaan faceen (oli vaan pakko päästä ompeluryhmään - siinä ainut syy!), mutta edelleen blogini on enemmän mua kuin naamakirja.

Nyt siis arvontaan uuden karhea MEKKOTEHDAS aikuisille -kirja!
(Mulle sattui näitä 2kpl, joten tätä on vaan vähän selattu, ja kannessa naisen käden kohdalla oli jo uutena pieni naarmujälki. Kaavat tietty mukana, niihin ei ole edes koskettu.)


Arvontaan osallistut yhdellä arvalla jättämällä tähän postaukseen kommentin. Anonyymit muistakaa jättää s-postiosoite!
Lukijana saat automaattisesti kaksi arpaa, joten jos et vielä ole blogini lukija, niin nyt liittymällä tuplaat mahdollisuutesi.

Arvontaan voi osallistua 31.8.2016 klo24 asti, arvonta suoritetaan heti syyskuun alussa.

ONNEA OSALLISTUJILLE!

32 kommenttia:

  1. Onnea blogille :) Kaksi arpaa, kiitos ♥

    VastaaPoista
  2. Mukana arvonnassa! Onnea blogille. Tämä onkin minulle uusi tuttavuus. :)

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon! Itse vasta uskaltaudun pikkuhiljaa ompelun ihmeelliseen maailmaan, joten kirja olisi kyllä tosi mieleinen yllätys! :) vastarannan.virkkaaja@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Uskaltaudu rohkeasti vaan, mutta pieni varoituksen sana - paluuta tuskin enää on, se on menoa sit. ;D

      Poista
  4. Onnea blogille, mukana yhdellä arvalla. kinect44@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Facebookista bongasin arvonnan. Vaikka tuskin onnistaa, niin mukaan yhdellä arvalla. �� Onnea blogille jatkoonkin. ����

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kun bongasit, kyl täs ihan hyvät mahikset ainaki tähän mennessä kullakin on, ei oo osallistujarynnäkköä näkyny.. ;D

      Poista
  6. Yhdellä arvalla mukana, onnea blogillesi �� ja useita kirjoituksia lisää.

    VastaaPoista
  7. Mukana arvonnassa! Ja onnea 5-vuotiaalle!

    VastaaPoista
  8. Onnea! Ompa hieno arvonta, kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  9. Tämä kirja onkin jo hankintalistalla ollut pitkään! Toivottavasti onni potkaisee!

    VastaaPoista
  10. Kiva tutustua blogiisi, mekkokirjaankin olen tutustunut ja yhden mekon ommellut. Olisi ihana saada kirja omaksi. Osallistun siis. jaana.junttila"at"rko.fi

    VastaaPoista
  11. Onnea 5-v blogille. Blogi mitä parhaimmassa iässä ��. Mukana yhdellä arvalla. tammikuu_90@hotmail.cp

    VastaaPoista
  12. Onnea paljon viisivuotiaalle, se on jo aika pitkä aika kirjoittaa blogia! Mukana ollaan yhdellä arvalla :)
    anniina.leppaniemi (a) gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! =) Välillä on ollut blogissa hiljaiseloa, mutta se kuuluu asiaan. ;)

      Poista
  13. Onnea blogille! Toivottavasti saadaan ihailla sun luomuksia jatkossakin! :) asuista@hotmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! =)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...