Ompelen, ja teen käsilläni aina jos/kun saan siihen järjestettyä hiukan aikaa. Pääasiassa esittelen täällä ompeluksiani yms. tekeleitäni.
Sydäntä lähellä on myös mm. kirpputorit, sisustus, remontointi, arkipäivän askareet.. Eli aika laidasta laitaan aiheita, mitä milloinkin =)

lauantai 19. maaliskuuta 2022

Kukkapaita

 Piiiitkästä aikaa itselleni uutta vaatetta. Ja vieläpä itse ommeltuna. Piti tehdä lyhyempi paita, mutta päätin sittenkin käyttää koko kankaan, joten pituus määräytyi sen mukaan. Toki olisin voinut helmasta pätkäistä siivun pois, niin olisi saanut täyspitkät hihat, mutta kun aina kuitenkin nostan hihat näin, niin miks turhaan tekemään pidempiä hihoja.

Kangas fb kirppisryhmästä, joustocollegea. Olen tullut vanhaksi(?), koska kukkakuosi miellyttää. 😳

Käytössä kaapin kätköstä löytämäni joskus omalle kropalle muokkaamani kaava. (Epäilen Ehta-kaavan olleen lähtökohtana.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! =)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...