Ompelen, ja teen käsilläni aina jos/kun saan siihen järjestettyä hiukan aikaa. Pääasiassa esittelen täällä ompeluksiani yms. tekeleitäni.
Sydäntä lähellä on myös mm. kirpputorit, sisustus, remontointi, arkipäivän askareet.. Eli aika laidasta laitaan aiheita, mitä milloinkin =)

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Kirppislöytöjä

Pääsin taas kirppiksille viikonloppuna, tällä kertaa esikoisen kanssa. Ihan sattumalta ajoimme ensiksi kirjaston ohi, ja huomasimme, että siellä on poistomyynti. Tottahan toki sinne piti mennä siis ekaksi. Eikä ollut turha reissu, vaikka auton takakontti täyttyikin jo heti alkumatkasta ihan kivasti. Kirjaston poistot - kirjoja, (vhs)filmejä ja äänikirjoja (c-kasetteja) - kaikilla hintana 0,10e! Itse en kirjoja lue ("ajanhukkaa", kun voi sen ajan esim. tehdä jotain käsillään, ja saada samalla jotain aikaiseksikin), mutta lasten kirjoja mukaan tarttui, ja mikäs sen mahtavampi saalis kuin mm. vanhat muumit ja barbapapat.
Nämä kirjat yht. 2,60e.

Ja filmejä muutamat - Sandokan (varsinkin eikoisen mieleen), Ville Vallaton, Mikko Mallikas, Smurffit, Halinallet..
Filmit yht. 1,50e.

Vanhaa kunnon mankkaa, missä on kasettisoitinkin, meillä ei enää ollut, mutta asia korjaantui pian Spr:n kirppiksellä käynnin myötä. Luotimme siis siihen, että kasettisoittimen jostain löydämme, koska oli kirjaston poistossa niin hyviä kasetteja (osassa kirjakin mukana!), että pakko oli niitäkin pilkkahintaan ostaa.
Näitä perinteisiä satuja äänikirjoina, yht. 2,10e.

Kasetteina Uppo-Nallea, Nalle Puhia, Eemeliä ja Pekka Töpöhäntää, yht. 1,30e.

Tyylikäs Sharp stereo GF-4343 -mankka 3e.

Kävi tuuri vielä samana päivänä Pelastusarmeijan kirppikselläkin, kun siellä oli yllätykseksemme vaatteet 1e/3kpl! Mukaan lähti mm. kolmet (tosi hyväkuntoiset) farkut, maastohousut, takki, ulkohaalari, villahaalari ja sekä pitkä- että lyhythihaisia paitoja.
Tämä läjä maksoi siis yht. 6e! Ei paha, tällaista kirppistelyn kuuluisi ollakin.

Löytyi uudelle talolle astioitakin. 6kpl syviä lautasia, pyöreäpohjainen pullo, 5kpl juomalaseja ja 3kpl v.pun. tuikkuastioita tuikkuineen. Joku todellakin tahtoi loosinsa tavaroista eroon, ja vaikka ei näissä hintaa paljoa ollutkaan, niin nyt ne oli vielä puoleen hintaan.
Kaikki yht. 1,75e!

Tuttava on joskus saanut perinnöksi ompelukoneen, jolla ei ollut hänellä käyttöä. Arvatkaa vaan, olinko valmis kotiuttamaan koneen meille.. (Muksutkin kyselivät kotiin saavuttuani, että "äiti, montako ompelukonetta sulla oikein jo on?" "No eihän niitä nyt niin montaa ole.. ootas.. olkkarissa 2kpl, makkarissa 1kpl, keittiössä 1kpl, yläkerrassa 1kpl ja uudella talolla 1kpl. Eli eihän niitä oo ku 6kpl..") Koneessa on tarra, jossa lukee "bernella", suojuksessa kyllä lukee "olympia", ja sattumalta huomasin, että tuon koneen "bernella"-tarran alla lukee "olympia", joten en kyllä tiedä edes koneen merkistä mitään, saati mallista (googlettamallakaan en asiassa viisastunut).
(Jos joku osaa kertoa tällaisesta koneesta jotain (mm. merkistä/mallista), niin mielelläni kuulisin.)

Vähän on huono kuva, auringon valo ja puun oksien varjot hämäävät, mutta tällaisen verhon löysin myös kirppikseltä (tai tällaiset verhot, 2kpl, kuvassa vain toinen). Muppets.
2kpl näitä, yht. 4e.

2 kommenttia:

  1. wau, kivoja ja varsin edullisia löytöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin! Se tunne vaan on niiiiin ihana, kun pääsee tekemään kunnon löytöjä. Vielä kun saisin tän bloggailun sujumaan, niin voisin fiilistellä vielä enemmän - ei ne kaikki löydöt (läheskään) ole päässyt esittelyyn (vielä?).. ;D

      Poista

Kiitos kommentistasi! =)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...