Ompelen, ja teen käsilläni aina jos/kun saan siihen järjestettyä hiukan aikaa. Pääasiassa esittelen täällä ompeluksiani yms. tekeleitäni.
Sydäntä lähellä on myös mm. kirpputorit, sisustus, remontointi, arkipäivän askareet.. Eli aika laidasta laitaan aiheita, mitä milloinkin =)

maanantai 22. lokakuuta 2012

Oktoberfest 20.10.2012

Raumalla järjestettiin lauantaina 20.10.2012 Oktoberfest jo kolmatta kertaa. Me ollaan oltu miehen työporukan kanssa mukana siellä joka kerta. On hyvää ruokaa, yllinkyllin juomaa (oluita moneen makuun, litran tuopeissa, ja tietty muitakin juomia, itse en olutta juo), halli täynnä porukkaa, ja hiukan ohjelmaakin. Mukava tapahtuma, vaikka huono puoli on se, että väkisinkin siellä tulee aina ähky (omaa tyhmyyttä, ehkä sitä joskus oppii?).
Kävin lauantaina aamutuimaan (klo 07) parturissa! Viimekertaisesta tyvivärjäyksestä olikin kulunut jo hyvä tovi, mutta en ollut saanut aikaiseksi tilattua aikaa värjäykseen, joten nyt tuli "pakko", kun on menoakin (harmaat piiloon - ja joo, olen alle 30v). Onneksi sain vielä ajan paikalliseen parturiin (vaikkakin vähän aikainen aika, mutta hällä väliä sillä sitten), ja tyvivärin lisäksi halusin myös kampauksen. Ja voi mikä lopputulos, olin/olen niin tyytyväinen (vaikka vähän hinta kirpaisikin, mutta elämä on).
Neitimme (8v) toimi kuvaajana kun kotiuduin parturista.
Voin siis lämpimästi suositella paikallista Hiusstudio Star -parturi-kampaamoa.

Edestä en meinannut kuvaa edes laittaa, mutta laitanpa nyt kuitenkin (vaikka vain itseni kiusaksi), jos vaikka muistaisin useammin edes hiukan ihan arkenakin käyttää jotain ehostustuotteita - piristäis kummasti.

Päivän asujani en ala bloggaamaan (ykstoikkosta olis), mutta voin nyt esitellä Octoberfest -mekkoni, Tirolilainen Lady (jonka tilasin jo viime vuonna, näille samaisille Oktoberfesteille Naamiaisasu.fi:stä, täältä ).
 
Muutaman kerran mietin, että laitanko ko mekkoa päälle, koska jotenkin vaan tuntui tyhmältä pukeutua samaan kuin vuosi sitten, mutta kun tätä tilaisuutta varten juuri mekon tilasin, niin pakkohan sitä oli käyttää. Mieskin oli sitä mieltä, että joo joo, laitat vaan (jotta en ala stressaamaan, että mitä ylleni pukisin, tai varsinkaan kyselemään hänen mielipiteitään "laitanko tän vai tän, vai ehkä sittenki tän?"). Mekkoon kuuluu myös essu (samaa kangasta kuin hihat), mutta mies jo viime vuonna totesi, että ilman sitä on parempi (essun kanssa olisin kuin "muumimamma", tai joku tarjoilija.. vaikka nytkin valokuvaajani (se sama neiti 8v) tokaisi, että "äiti, näytät ihan mummelilta"..), mutta onneksi essu onkin ihan irrallinen, joten on helppo jättää pois.
Ja kyllähän tähän pukeutuminen kannatti (ja kampaajalla käydä), koska minut palkittiin tilaisuudessa Paras Asu -palkinnolla! Perusteina nätti mekko, hieno kampaus, ja kaunis kokonaisuus. Vähänkö olin otettu, vaikka näin jo sieluni silmin, miten kompastun jalkoihini kun lavalle astelen lähes hallin kauimmaisesta nurkasta, tai viimeistään lavalle nousevissa rappusissa teen makoplätsin, mutta onneksi pysyin tolpillani, ja selvisin ehjin nahoin vielä takaisin paikallenikin. (Kuvasta puuttuu kengät, en ollut paljain jaloin.)

Palkinnoksi sain - mitäpä muuta kuin ikioman tuopin (stainless steel, ei ihan litran vetoinen, mut 0,75l).
Kyllä nyt kelpaa hörpsiä siitä, mitä milloinkin sitten mieli tekeekään (sitä olutta en kyllä juo).
Onneksi on kaiverruskin tuopin kyljessä, niin ei unohdu sitten aikoinaan lapsien lapsien lapsiltakaan, että mistäs tällainen arvokas, hieno, suvussa kulkenut astia on peräisin. Oma nimeni täytyisi varmaan ite kaiverruttaa vielä. (Toivottavasti kukaan ei ota tosissaan, vitsi vitsi.) ;D

6 kommenttia:

  1. Onpa tosi ihana asu! Ja varsinkin kampaus. Onnea palkinnon johdosta, meni varmasti oikeaan kohteeseen! :)

    VastaaPoista
  2. Onnittelut perintöpystistä! ;)
    Hieno asu ja kampaus kyllä! Itse olen ollut kerran eräillä olutfestareilla, joissa ei ollut kuin yhtä olutta ja sekin hanasta, mutta siidereitä ja muita juomia montaa eri laatua! Mistä lie nimensä saanut tuokin tapahtuma... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Erikoista kyllä, jos festarit on nimetty olut -teemalla, mutta tarjolla on vain yhtä olutta (ja vieläpä hana sellaista). Itse olisin enempi kiinnostunut vaikka siiderifestareista (kunhan ei ole light -versiota, ne on ihan hirveitä). ;D

      Poista
  3. Heippa!
    Tuo asu kiinnostaisi kovasti... onko tuo materiaali miten joustavaa? Tai mitä se yleensä on? Ja onko kokojen mitat reiluja vai pieniä? Kun ei tuolla naamiaisasun sivuilla ole selitettynä mitään =(
    Mut mekko ois kyllä hieno =)
    -ja niin on tuo tuoppikin :D

    VastaaPoista
  4. Mekko on aika halvan oloista, ruskea osa ohutta "samettipintaista". Koko muistaakseni 40/42, koska epäilin pienemmän olevan liian pieni, oma kokoni kun on 38/40. Mekko on hiukan reilu, vaikka edessä olevat nyörit on säädetty pienimmilleen. Takana oleva pitkä vetoketju ei istu (sain kyllä myyjältä jälkikäteen alennusta tästä syystä). Minun piti vetoketjua yrittää korjata, mutta eipä ole ollut aikaa, joten näinkin käyttää voi, mutta vähän väliä pitää mekkoa vetää alaselästä alaspäin, ettei ole vetoketju ihan kuppuralla. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! =)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...