Kesälomalla 2012

Hurjaa vauhtia tämä lasten kesäloma tuntuu menevän, varsinkin kun tätä tekemistä täällä on ihan yllin kyllin. Päästiin sentään muutamiksi päiviksi tämänkin loman aikana pois kotoa, tällä kertaa kierreltiin ihan eteläisintä Suomea. Sään tiedettiin olevan epävakaista, mutta onnistuttiin kuitenkin täysin nappiin kiertämään synkät pilvet, ja saatiin nauttia lähes tauotta ihan aurinkoisesta kesäsäästä. Tässä pari otosta sieltä täältä, ja samalla kokemuksia (meille) uusista leirintäalueista, sekä joistain nähtävyyksistä.

Sastamala, Herra Hakkaraisen talo ( http://www.herrahakkaraisentalo.net/ ).

Tämä oli toinen kerta, kun vierailimme Herra Hakkaraisen talossa. Talo on aika pieni, mutta kyllä senkin kiertämiseen saa aika kulumaan, kunhan etenee lapsen tahtiin.

Kivaa oli. Kuopus halusi käydä jopa halaamassa itse unissakävelevää Hakkaraista, esikoinen nyt ei enää moisia halaile, kättelemään kuitenkin suostui.

Yhden yön vietimme Tammelassa, Venesillan leirintäalueen mökissä ( http://www.venesillanleirintaalue.fi/ ). Komea mökki olikin (nro20, heti eka mökki). Oli tilava mökki, jossa iso "tupa" keittiöineen, kahvinkeitin, jääkaappi, mikro, astioita, 2 vuodesohvaa, pirttiryhmä, sekä erillinen makuuhuone, jossa parisänky, mökissä oma wc, suihku, ja jopa sauna! Eikä tässä vielä kaikki - mökin edustalla oli nimittäin vielä laituri ja grillikin. Kyllä kelpas - muksut sai saunoa ja uida koko illan ja vielä aamullakin ehdittiin ennen lähtöä.

Jos tästä mökistä nyt jotain huonoa hakee, niin aika ajoin siellä jääkaapin vieressä leijui ihan hirveä lemu, joka siis yht'äkkiä pisti välillä nenään, mutta sitten taas katosi. Liekö tullut jääkaapista (jostain sieltä takaa, niitä oli siellä kaksi, toinen ei ilmeisesti toiminut)..

Kovelan Traktorimuseo ( http://www.kovelantraktorimuseo.fi/ ). Traktoreita, moottorisahoja, hevoskärryjä, rekiä, jne..

Traktoreita sai "ajaakin".

Postireki:

Muksujen suosikki:

=D

Eräänlainen nähtävyys mielestäni oli myös Nummi-Pusulan Kasvihuoneilmiö ( http://www.kasvihuoneilmio.fi/ ), josta emme olleet kuulleetkaan, mutta ohikulkumatkalla päätimme paikan katsastaa. Että yhden katon alle mahtuukin tavaraa - laidasta laitaan ja lattiasta kattoon!

Lapsille tosi mieluinen "möllykkämeri":

Matkalla Hankoon näkyi neljä komeaa tuulimyllyä.

Hangossa yövyimme Camping Silversandissa ( http://www.cornia.fi/ ), Mutteri (nro2) mökissä.

Ihan ok mökki, tuli vesi, oli jääkaappi, kahvinkeitin, astioita ja oma wc, mutta hirveän lapsiystävälliseksi en menisi kehumaan.. Kuistin rakentajalle oli varmaan tullut kiire, ja puolet kaiteesta uupui. Kolme kerrossänkyäkin ok, mutta yläpedit ilman minkäänlaista turvakaidetta ei ole ok. Itse nukuin yhdessä yläpedissä - koko yön samassa asennossa seinässä kiinni, kun pelkäsin putoavani siitä kapeasta sängystä, joka oli tosi korkealla.

Alueella oli myös kolme pomppu/kiipeily"linnaa". Ne oli lapsille ihan huippuja, olisivat koko yönkin pomppineet..

Paikalla on ilmeisesti aina surffaajia, nytkin tuulet oli heille suotuisat, mutta mahtui sekaan uimaankin (itse en ilman saunaa edes yritä, vieläpä mereen, vaikka esikoinen vakuuttelikin veden olevan lämmintä..). Veteen oli asetettu kaksi "uimalelua", lähempänä rantaa sellainen puhallettava liukumäki (liian syvällä sekin alle kouluikäisille), ja kauempana joku muu puhallettava "lautta" (aikuisille?).

Hangon itäsatamassa käytiin pizzalla. Oli hienot maisemat, ja maukasta pizzaa ( http://www.classicpizza.fi/ ).

Matkalla huomasin karttaa selaillessani, että lähellä olisi Ruukki, ja muistin heti Anrin mainostaman Ruukkikirppiksen (linkki Anrin blogiin), ja tokihan sinne oli pakko pistäytyä ( http://www.kk-apu.fi/ ).

Ihan ok kirppis, vaikka Anrin kirjoituksen perusteella odotin vielä suurempaa huonekaluvalikoimaa. Oli kolmessa kerrroksessa, mutta alimmassa vaan paljon tavaraa, tokassa paljon vähemmän ja kolmannessa vielä vähemmän. Oli siis aika nopsaan koluttu paikka läpi (enkä kuviakaan huomannut ottaa). Ei kuitenkaan turha reissu. ;)

Ekaa kertaa elämässämme kävimme Linnanmäellä ( http://www.linnanmaki.fi/ ). Auto jätettii suosiolla Messukeskuksen parkkiin, mikä osoittautuikin ihan loistavaksi ratkaisuksi. 7eurolla sai auto olla koko päivän parkissa, ja samaan hintaan koko meidän 6hlön poppoo sai kyydin lintsille, ja vielä takaisin autolle (oli muuten ihan private kyytiä bussissa, vieläpä kumpaankiin suuntaan, ei tietoakaan mistään ruuhkista). =D

Kuopus oli lippukassaneidin mitan mukaan pari milliä vajaa metrin, joten sai vain minirannekkeen, ja pääsi vain muutamiin laitteisiin. Isompien suosikkeja oli mm. tuo lohikäärme ja hiphop. Kuopukselle kelpasi hyvin autokin.

Kun pojat menivät taas yhteen hurjempaan laitteeseen, me tytöt suuntasimme Suklaapyörälle. Ja kuinkas kävikään - hups - saimme 3eurolla 1400g suklaata! =D

Näin perheemme koko kasvoi yht'äkkiä kesken matkaa. ;)

Ai niin, näimme "tuttujakin". Siis - bongaa julkkis:

Paimion sähkömuseossakin käytiin ( linkki ).

Koukussa

Nyt sen tein! Ylitin itseni ja opettelin virkkauksen alkeet. En olisi onnistunut ilman tätä netistä bongaamaani sivua, jossa on kaikki tarpeellinen ihan vasta alkajalle - selkeä selostus ja hyvät kuvat, Viivin virkkausnetti .

Olen monissa blogeissa törmännyt virkattuihin isoäidin neliöihin, ja haaveillut joskus itsekin osaavani. Vielä en ole isoäidin neliötä kokeillut, koska taannoin törmäsin vielä ihanampaan malliin - afrikkalaiseen kukkaan, ja siitäpä sitten aloitin. Ohjeita löytyy monestakin paikasta, mutta mielestäni täällä on selkein ohje, kuvien ansiosta.

Muistin myös Maiskun esitellen blogissaan jo keväällä todella upean kukan, virkatun ruusun, ja Ninuskan ohjeilla onnistuin minäkin! =D

Ainoa harmitus nyt oli, että mä kun en ole virkannut ennen, ja kutominenkin on vaan aina oikeaa (kaulaliinaa..), niin mulla ei ole minkäänlaista lankavarastoa, ja löysinkin kaapista vaan yhden lankakerän, limen vihreää lankaa. Ei siinä mitään, ihan kiva väri, ja ruusu onkin ok (mitä nyt kokosin ruusun vähän liian tiukkaan, mutta on nyt vähän vielä nuppuvaiheessa siis), mutta kyllä tuo afrikankukka vaan vaatii ainakin kolme eri väriä.

Tarkkaan kun katsoo, niin kyllä tuossa afrikankukassa se kukkakin näkyy (uskokaa pois). ;)

Koukkukin oli vähän liian suuri tuossa vasemman puoleisessa, ja vähän liian tiukastikin tein, mutta hei, nää nyt on ekat - tästä se lähtee. Voin luvata, että näitä on luvassa lisää! =D

Ja vielä (*nolo*) kysymys konkareille, mihin en saanut vastausta, vaikka alkeellisia ohjeita vasta-alkajalle löysinkin, niin en vielä osaa, että miten päätellä langat? Esim. juuri tuo afrikkalainen kukka. Lopuksi kun lanka katkaistaan ja vedetään silmukan läpi (kai näin?), niin mitä sitten, pujotellaanko se langanpää jonnekin vaan sekaan, vai solmitaanko ihan umppariin..? Kiitos!

Kakkosen ikioma huone

Blogin hiljaisuuteen ei ole ollut syynä laiskottelu, vaan päin vastoin - niin kiirettä pitää, että en vaan yksinkertaisesti ole koneelle ehtinyt.

Nyt kuitenkin pyhitän tämän sunnuntai aamupäivän blogini päivitykseen, koska eilen iltamyöhään saimme kakkosen huoneen valmiiksi (tai siis lähes valmiiksi, koska huomasin jo kuvat räpättyäni, että verhot kyllä puuttuvat, mutta en nyt malta jäädä verhotankoja ja verhoja odottelemaan, vaan esittelen huoneen nyt äkkiä tällaisenaan - vielä kun on siistinä.. verhokuvat sitten myöhemmin). Huoneen lähtökohtakuvia näet sekä täältä että täältä (ja kakkosen huone siis kyseessä).

Aloitin tapetoinnin komeronurkasta, koska se on huoneen ainoa kohta, jossa tapetti tulee lattiasta kattoon (2,3m). Vähänkö muuttui heti huoneen ilme? =)

Yleensä kaikki pitää tehdä vaikeimman kautta - niin nytkin. Vuota jäi tuollaisen kivan n.sentin vajaaksi ikkunan pielestä, ja koska sieltä pilkotti pirteä keltainenkin väri, ei auttanut muu kuin askarrella se sentin-parin tapettisuikale.

Hyvillä työvälineillä on helppo onnistua. Mittanauha on paljon parempi/tarkempi kuin rullamitta, ja vatupassi toimii mukavasti viivottimena.

Kyllä kannatti tuhrata aikaa tähänkin pikkuhomaan uskomattoman paljon - nyt on hyvä.

(Tapetiksi valikoitui siis tämä raitatapetti, Mattoraumasta 8e/rll.)

Mieskin sai askarteluosuutensa lattialaminaatin asennuksessa.
(Laminaatti samaa kuin esikoisen huoneessa, täällä .)

Ja sitten vaan listat paikoilleen, sänky ja muutama muu huonekalu sisään, ja huone onkin (verhoja vaille) valmis - tsadaa! (Näinhän se - tsadaa - menee kaikissa sisustusohjelmissakin, joten niin meilläkin..)

 Kakkosen ikiomaan huoneeseen sisään astuttaessa on nyt väliaikaisesti pikkusiskon peti, kunnes jonain päivänä hänen huoneessaan heilahtaa taikasauva ja se valmistuu..

Sängyt patjoineen, sohva ja kehto nukkeineen on saatu, kattolamppu, jalkalamppu ja matot on kirppikseltä, ja nukenrattaat on kakkonen saanut joskus joulupukilta.

"Prinsessakatoksen" tilasin joskus muistaakseni Ellokselta, ja suurimmaksi syyksi sen takia, että kakkonen sai pienempänä jo yhdestä hyttysen pistosta hirveän paukaman, niin verho hommattiin hyönteissuojaksi. Tänne sänkykatos sopii kuin nakutettu.

Ennen-jälkeen kuvia:

Residiivi ja immunoglobuliinihoito

Ompelukset on nyt pahasti jäissä, ja se alkaa jo ottaa päähän. Kakkoselle ostin vanhan nypläystyynyn, ja olisi tarkoitus opettaa hänet nypläämään, hän kun on sitä jo pitkään pyydellyt. Nypläystyynyssä oli edellisen omistajan pieni reunapitsi kesken siten, että yksi neljästä reunasta enää puuttuu, joten ajattelin sen tehdä valmiiksi ensin. Nypylät oli ihan tuhannen solmuissa, mutta jollain ihmeen konstilla sain ne selvitettyä - eikä edes yhtää lankaa katkennut!

Jep, mutta nyt on taas aika päivittää pikkuveljen tilannetta (viimekertainen päivitys löytyy täältä ).

Hän on nyt siis jo n.1,5v syönyt lähes tauotta kortisonia. Kaikki alkoi (muistaakseni) tammikuussa 2011, jolloin hän oli juuri täyttänyt 18v, ja tuolloin iski perikardiitti (sydänpussitulehdus). Luultiin, että vaiva saatiin hoidettua kunnolla pois päiväjärjestyksestä, mutta ei - sama on uusiutunut aina aika ajoin siitä lähtien, eikä loppua kierteelle tunnu tulevan.

Muutama viikko sitten kortisoniannostus oli taas minimissään (vähitellen aina annostusta pienennetään, kunnes loppuu kokonaan), mutta siitä sitä ei voitukaan enää suunnitelmien mukaan vähentää, vaan sitä vastoin nostaa, koska kivut jo nostivat päätään. Tällä kertaa epikriisiin tuli maininta, että "mikäli residiivi tapahtuu, harkitaan immunoglouliinihoitoa". (Residiivi =uusiutuminen, immunoglobuliinihoidosta alempana.)

No, viime viikon ma (11.6.) vastaisena yönä oli taas jo tutuksi tulleet rintakipu ja vasemman olkapään pistokipu sitä luokkaa, että tonniset särkylääkkeet yhdessä sen hetkisen kortisoniannostuksen kanssa eivät riittäneet oloa helpottamaan, eikä yöllä saanut nukutuksi, joten ei muuta kuin päivystykseen Raumalle, ja sieltä taas SatKs:iin. Residiivi jo tapahtunut, tulehdusarvot koholla, sydänfilmissä häikkää, ja sydänfilmin antama diagnoosi myoperikardiitti (sydänpussi- ja sydänlihastulehdus). Ei muuta kuin kortisoniannostuksen nosto (taas), ja hyvää kotimatkaa! Siis oli yöllä klo 03 lähtenyt ajamaan ensin Raumalle (n.20km matka), ja sieltä taas Poriin, jossa tutkimukset. Ei ruokaa, ei unta, ja lähetetään ajamaan takaisin silmät ristissä nälissään kotiin..

Uusi hoitosuunnitelma sentään tehtiin. Viikon päästä käskettiin käymään taas SatKs:ssa, ja aloitetaan uusi hoito: immunoglobuliinihoito. Googlettamalla löysin hiukan selvennystä tuolle ihmesanalle:

"Tällä hetkellä ei tunneta parantavaa hoitoa primaariseen vasta-ainepuutokseen, joten pyrkimyksenä on korvata puutuvat vasta-aineet immunoglobuliinihoidolla. Immunoglobuliinivalmisteet tehdään verenluovuttajien veriplasmasta. Veriplasmat testataan tarkasti tärkeimpien virusten osalta (mm. hepatiitti-C-virus, HI-virus). Tuotteiden valmistuksessa käytetään lisäksi menetelmiä, jotka varmistavat, että virukset inaktivoituvat. Lopuksi myös valmiit tuotteet testataan. WHO on luonut standardit, jotka kaikkien immunoglobuliinivalmisteiden on täytettävä.

Immunoglobuliinivalmisteet ovat tehokkaita estämään toistuvia infektioita sekä niiden aiheuttamia vaurioita. Immunoglobuliinihoito ei ole kuitenkaan aivan riskitöntä. Se on myös hyvin kallista. Tämän vuoksi on tärkeä arvioida jokaisen potilaan tilanne yksilöllisesti ja testata hänen valkosolujensa kyky muodostaa vasta-aineita.

Suoneen annettava immunoglobuliini (IVIG)
Tämä on yleisin menetelmä. Annosväli on tässä hoitomuodossa pisin, 3-4 viikkoa. Tässä immunoglobuliini annetaan laskimoon kanyylin kautta. Tällöin pystytään antamaan suurempia annoksia kerrallaan. Hoito annetaan yleensä sairaalassa." (Juttu kokonaisuudessaan täällä .)

Eli eilen (ma 18.6.) aloitettiin tuo hoito. Pikkuveli siis vain käväisi aamulla SatKs:ssa, siellä tiputettiin suoneen yksi annos, ja siinä se. Sama kaava nyt viitenä päivänä peräkkäin, ja ilmeisesti sitten taas kolmen viikon päästä sama homma. En tiedä kauanko tätä sitten jatkuu, olisi tosi kiva kuulla, jos jollain olisi tietoa/kokemusta!? Toivottavasti nyt ei ihan koko loppuelämää ainakaan kestä, yksi hoitokerta kun maksaakin kuulemma tuhansia euroja, joten taitaa vakuutuksenkin katto pian jo tulla vastaan. Toivottavasti tämän hoidon avulla nyt sais vihdoin jo kortisonit jätettyä pois, kun käsittääkseni se kortisonikin vie vastustuskykyä, ja aiheutuu senkin takia tätä tulehduskierrettä.

Muumifanitus

En ole koskaan ollut mikään fani. Siis en ole oikeasti fanittanut edes teininä kunnolla mitään bändiä, solistia, pelaajaa tms.. No, en koe sen vuoksi jääneeni mistään paitsi, enkä väkisin ole alkanut fanittamisen kohdetta etsiäkään, mutta nyt aikuisiässä olen huomannut itsessäni fanituksen makua (!? *kääk* aikuisikä - enkö olekaan enää teini, kuka tätä oikein kirjoittaa minun sormillani!? No, olen vielä kuitenkin alle 30v, ja Matti Vanhasen mukaan 35v on jo keski-ikäinen, joten missä välissä mahtaa olla aikuisikä..). Voiko joku olla muumeista tykkäämättä?

En ole näitä muumiastioita mitenkään (tietoisesti?) kerännyt, mutta ihan ykköslahjoja nämä kyllä ovat olleet. Osan mukeista ja lusikoista ovat muksut saaneet palkinnoiksi yleisurheilukisoista, ja ovatkin niin, niiiin paljon mieluisempia nämä lusikat kuin ne iänkaikkiset kultalusikat, jotka alkavat tummua ja haista alta aika yksikön, eikä niillä ole mitään tekoa. Nämä ovat meillä ihan jokapäiväisessä käytössä, jotkin ahkerammassa käytössä kuin toiset (aina tapellaan kuka saa mörkön tai haisulin..).

Yhdestä keskikokoisesta lusikasta on muumin kuva puoliksi irronnut, se vähän harmittaa, ja kai näissä jokin takuukin olisi, mutta en muista mistä ollaan se ostettu/saatu, joten olkoon tuollainen puolimuumi, ei se käyttöä kuitenkaan haittaa. Poliisimestarimukin reunasta on pieni pala murtunut, mutta ei sekään pahemmin haittaa, nämä kun eivät mitään keräilykappaleita olekaan. Tai no, taitavat kaksi näistä nyt kyllä jo sitäkin olla (vaikka ei niissäkään tietysti enää tarraa ole jäljellä, ja käytössä ovat olleet, tosin vähemmällä käytöllä kylläkin). Isoveljeni on hurahtanut muumimukien keräilyyn, ja kun huomasin, että minulta löytyy kaapista kaksikin mukia, jotka häneltä vielä kokoelmastaan puuttuu (muutaman muun mukin kanssa), niin tottahan toki halusin auttaa kokoelman kartuttamisessa, ja hierottiin kaupat (mielestäni ihan pilkkahintaan, mutta eihän isoveljeltä voi nyhtää). Samaan kauppaan meni kulhotkin, joten taisi tulla kuitenkin kaupat kalliiksi veljelle, koska luultavasti nyt täytyy saada muillekin mukeille kulhoja kaveriksi kokoelmiin.. ;)

Kuvasin muumiastiani joskus sillä mielellä, että voin helposti tarkistaa mitä meillä jo on, ja mitä puuttuu, jos jostain edullisesti saisi. Nyt olen siis kuvasta poiketen pari mukia ja kulhoa köyhempi (nuo oikean yläreunan raidalliset muumimamma ja -pappa), ja muutaman kympin vähemmän köyhä. (Kuvasta muuten unohtui toinen tuollainen vasemmassa yläreunassa näkyvä talvimuki.) En mittapuissani ole mikään täysfanaattinen muumifani, mutta fanitus lienee osuvampi termi kohdalleni.

Puh pah pelistä Pois - hyvästi fisteli

Nyt on yksi murheenkryyni saatu pois päiväjärjestyksestä. Paraneminen on hyvässä vauhdissa, joten hiukan jo uskallan huokaista (siltä osin) helpotuksesta.

Aloitetaan nyt kuitenkin alusta.

Kolmonen syntyi 02/07, ja jo sairaalassa ollessamme tarkkasilmäinen hoitaja havaitsi pienen pienen pisteen pojan kaulapoimujen seassa (siis sellainen jälki, kuin esim. neulalla tökkäisisi hiukan taikinaa). Hoitaja neuvoi näyttämään kohtaa vielä lääkärille kotiinlähtötarkastuksessa. Näytimmekin, ja lääkäri sanoi, että voimme unohtaa sen (minulla ei ollut hajuakaan, että se pienen pieni piste voisi olla jotain muuta kuin harmiton, ja melkeinpä huomaamaton "kauneusvirhe").

Meni 5vuotta niin, että olimme jo unohtaneet koko pisteen, niinhän lääkärikin käski tehdä. Pojan täytettyä 5v, tunsin pisteen kohdalla ihon alla kuin pienen herneen. 5v neuvola oli edessä, joten ajattelin kysäistä siellä asiasta. Emme ehtineen neuvolaan, kun pojan ollessa flunssassa piste alkoi punoittaa, ja muuttua eristäväksi näpyksi - se tulehtui. Poika sai antibioottikuurin yskään, poskiontelotulehdukseen, korvatulehdukseen, ja tulehtuneeseen näppyyn. Ekan kuurin jälkeen yskä ja näppy vaativat vielä toisenkin kuurin (eikä korvatkaan olleet vielä kunnossa). Ei mennyt kauaakaan kun näppy alkoi märkiä taas.

Kävimme yksityisellä lastenlääkärillä, joka puristi näpystä (oli kuin kamala finni), ja sai sieltä sellaisen nestemäisen tahnan sijaan kiinteän klömpin ulos. Sen jälkeen olisi vielä tullut lisääkin jotain, mutta se näytti (kuulemma) limakalvomaiselta, ja siinä saattoi olla verisuonia, joten homma jätettiin siihen. Lääkäri epäili, että ei ole bakteeri kyseessä, eritteen koostumuksen perusteella, ja teettikin siitä bakteeriviljelyn. Bakteeriviljelyn tulos oli negatiivinen. Hän konsultoi lastenkirurgia, jolle saimmekin ajan muutama viikko tämän lääkärireissun jälkeen. Onneksi näppy rauhoittui, eikä tulehdus uusiutunut enää, vaikka kohta kyllä punoittikin vielä (mutta ei "tulehtuneesti"). Lastenkirurgi katsoi näpyn, ja kertoi kyllä, että mikä voisi olla, mutta enhän minä tajunnut kuulemastani juurikaan mitään (miksi ihmeessä niitä latinan kielisiä(?) sanoja ei olla aikoinaan suomennettu ymmärrettäviksi..). Joka tapauksessa, hän ehdotti, että operoidaan se pois, jotta ei sitten olisi enää riesana, eikä tulehtuisi vähän väliä.

Saimme ajan operatioon, ja sitä ennen piti käydä labrassa antamassa verinäyte. Pojan hennosta kädestä otettiinkin luulemani yhden purkin sijaan neljä(!) putkilollista verta! Onneksi poika oli ihan superreipas. Näytteenoton jälkeen oli kyllä hiljainen, ja istuttiinkin tovi odotushuoneessa lueskelemassa kirjaa, koska ajattelin, että voi heikottaa (myöhemmin myönsikin, että oli tullut vähän huono olo).

Operaatioaika oli jo klo 7 (Porissa), joten herättiin jo viiden jälistä, ja 5.30 lähdimme matkaan. Klo 6.30 olimmekin jo SatKs:ssa (lastenkirurgian vuodeosasto A2), mutta koska huoneissa vielä nukuttiin, ohjattiin meidät odottelemaan päiväsaliin (kuva 1 & 2). Siellä kävi hoitaja ottamassa vielä yhden verinäytteen (onneksi vain yksi putkilo tällä kertaa!).

Lähdimme aamulla tyhjin vatsoin, koska ennen nukutusta tulee olla 6h syömättä/juomatta. Varauduimme myös olemaan sairaalassa seuraavaan päivään, yön yli. Onneksi päiväsalissa oli kivoja leluja millä leikkiä, mutta pojan alkoi tulla nälkä odotellessa. Klo 8 tuli hoitaja vihdoin haastattelemaan meitä, ja oli aikeissa viedä meidät huoneeseen, mutta olin juuri huomannut, että siellä oli aamiainen menossa, joten päätettiin jäädä odottelemaan päiväsaliin vielä siksi aikaa kun muut syövät. Poika alkoi olla nälissään, eikä jaksanut enää keskittyä leluihin, mutta onneksi huoneessa oli myös telkkari, ja lastenohjelmat alkoi juuri. Kohta kuitenkin siirryimme huoneeseen, ja pojalle tuotiin sairaalavaattet päälle puettavaksi (kuva 3). Klo 9 annettiin pojalle esilääke (joku v.pun., hyvänmakuinen nestemäinen lääke), ja korvalääkäri kurkkasi pojan kurkkuun, koska alkuvuonna eräs yksityinen lääkäri mainitsi pojan risat suuriksi (en muista puhuiko nielu- vai kitarisoista), ja jos ne tosiaan olisi hirmu suuret, niin samalla nukutuksella nekin voitaisiin leikata), mutta tämä lääkäri oli sitä mieltä, että risat ovat ihan ok. Leikkauksessa oli kuitenkin riski, että voisi vaatia myös nielurisojen poiston, ja siitä lääkäri sitten kertoikin jo, siltä varalta, että sekin operaatio tultaisiin tekemään (leikkauksen laajuus siis selvisi vasta leikkauspöydällä).

Korvalääkärin tarkistuksen jälkeen menimme takaisin huoneeseen ja sänkyyn odottelemaan leikkaukseen pääsyä. Pojalla oli ihan hirveä nälkä, ja hän kitisikin sitä kovaan ääneen. Hoitaja kävi huoneessa, ja mainitsi, että älä ihmettele, jos poika kohta nukahtaa syliini, koska oli jo esilääkkeen saanut, ja niinhän siinä sitten kävikin.

Hiukan ennen klo 10 tuli hoitaja hakemaan meidät, ja samalla poika heräsi. Hän ei suostunut olemaan sängyn kyydissä, joten hoitaja lykki tyhjän sängyn, ja minä kannoin poikasen. Kunnes saavuimme ovelle, jossa hoitaja sanoi, että äiti jää nyt tähän. Tämä vaihe olikin yksi elämäni kamalimmista hetkistä - poika takertui minuun, itki ja huusi, ja minun oli vaan irroitettava hänet itsestäni ja heilutella perään (näyttäen tietysti vahvalta, enkä yhtään pelokkaalta, vaikka olinkin (vähintään) yhtä kauhuissani kuin hänkin). Jotenkin sain pidettyä itseni kasassa, kunnes ovi sulkeutui hoitajan, joka lykki sängyssä hädissään huutavaa poikaa, perässä. Jäin yksi sinne käytävälle, en tiennyt minne mennä, mitä tehdä, mitä on edessä, kauanko leikkaus kestää, miten suuri leikkaus joudutaan tekemään, meneekö kaikki hyvin, herääkö poika nukutuksesta jne. jne..

Hoitaja tuli takaisin, kertoi pojan rauhoittuneen nopeasti, ja sai saattaa nyt parkuvan pojan sijasta nyyhkyttävän äidin takaisin osastolle. Hoitaja kertoi leikkauksen kestävän n.2h, ja minä voisin sillä aikaa käydä vaikka asioilla - jea, right.. Siirryin nyyhkyttämään ulos. Jossain vaiheessa muistin, että olin herännyt aamulla jo heti viiden jälistä, ja koska pojalta oli kielletty syöminen/juominen, niin enhän minäkään ollut sitten mitään suuhuni laittanut. Söin yhden eväsmandariinin, ja huomasinkin kellon olevan jo 11. Hain vielä kanttiinista yhden ruisleivän, ja pullollisen mehua.

Odottavan aika on pitkä, tuskallisen pitkä. Klo 12 lääkäri kiersi osastolla, ja oli jo lähdössä huoneesta, kun mun oli ihan pakko kysyä pojan leikkauksesta. Leikkaus olikin ilmeisesti jo ohi, ja hän kertoi kaiken sujuneen hyvin, ja selvittiin ihan pikkuleikkauksella. Mikä helpotus!! Olin niin onnellinen, eikä enää ollut yhtään niin vaikeaa odotella poikaa huoneeseen. Oltiinhan herätty tosi aikaisin, ja edellisenä iltana poika ei meinannut nukahtaa mitenkään, ja olikin klo 23 ennen kuin talo oli hiljainen (muutoin jännitystä ei ollutkaan havaittavissa, mutta niin vaan pinnan ala kyti..).

Hoitajalta kyselin joskus 13.30, että mites poika, niin hän kertoi käyneensä heräämössä, ja pojan vielä nukkuneen.

Klo 14.30 poika vihdoin ja viimein kärrättiin sängyssään osastolle ja huoneeseen. Hän oli kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan, mitä nyt tipassa oli (kuten kaikki nukutuksesta tulevat), ja tahtoi lattialta suurimman lelun sänkyynsä (kuva 1). Sitten sai tripin, ja sen jälkeen jo tulikin taas nälkä, ja hoitaja toikin jäätelön (kuva 2). Jäätelöstä ei ihan mennyt nälkä, ja toinen hoitaja löysi vielä lounasta jostain, ja ystävällisesti lämmitti pojalle vielä sitäkin. Ruokahalu oli kova, ja ruoka maistui (kuva 3). Sänkykin oli yksi leikkikaluista, kaukosäätimineen (kuva 4)..

Hiukan ennen klo 17 saimme luvan lähteä, ja klo 17.30 olimme jo kotona.

Illalla kyselin, että onko kohta kipeä, otetaanko särkylääkettä, mutta ei. Annoin yötä vasten kuitenkin särkylääkettä, mutta sen jälkeen ei olla otettu, kun ei ole pojalla kipuja (onneksi) ollut. En edes tiedä montako tikkiä on (oliskohan vaan 2kpl?), ja päällä kudosliimaa, jonka luvattiin kestävän 5-10pv, ja nyt onkin jo lähes kokonaan lähtenyt (leikkauksesta 9pv). Tikit sulaa itsestään, joten nyt vaan toivotaan, että paranee kunnolla kokonaan. Leikkauksen jälkeen alue peitettiin lapulla, mutta lappu neuvottiin ottamaan pois jo seuraavana päivänä joten on ollut ihan avoimena siitä asti.

Kyseessä oli siis suprasternaalinen lateraalinen kaulafisteli (en täysin itsekään tiedä mikä on, joten saa suomentaa jos joku on alan ihmisiä, tai muuten kokemusta asiasta). Fisteli ulottui onneksi vain n.1,5cm matkalle (ja sulkeutui sen jälkeen), kun se olisi voinut ulottua ihan nielurisaankin asti, jolloin olisi siis pitänyt nielurisatkin poistaa. Veneviillosta poistettiin fisteliaukko ja sen vieressä oleva pieni abskessi (märkäpesäke?). Niistä PAD (joku patologinen tutkimus?), ja soittelen varmaan vielä tarkennusta tähän, jos ei ala kotiin kuulua mitään kirjettä.

Tässä ennen-jälkeen kuva:

(ennen kuva napattu leikkausaamuna herätellessäni poikaa ja jälkeen kuva eilen pesun jälkeen)

Saunakielto on ollut varmaan kovin paikka leikkauksen jälkeen pojalle itselleen. Sairaalassa sanottiin viikko, paperissa 10pv, joten ihan hiukan vaan on saunaan päässyt.

Laitathan linkin kiertämään!

Tuskin on kenelläkään syytä olla tätä adresisia allekirjoittamatta:

http://www.adressit.com/lasten_oikeus_vanhempiinsa_tehohoidossa

Rintaa puristaa, sydän tahtoo lentää..

Pikakuulumiset

Kiirettä pitää, mutta pakko äkkiä päivittää kuulumiset.

Kolmosen leikkaus sujui oikein hienosti! Olimme SatKs:ssa tiistai aamuna jo klo 6.30, ja klo 10 poika vietiin nukutettavaksi (kaikkein hirvein vaihe, kun ei äiti päässyt mukaan, poika parkui täysillä..). Klo 12 näin leikkaavan lääkärin, ja kyselin leikkauksesta, joka olikin jo ohi, poika vielä heräämössä. Klo 14.30 poika tuotin huoneeseen, ja olikin jo täysin oma itsensä! Hirveä nälkäkin oli, ja ruoka maistui. Klo 17 pääsimmekin jo lähtemään kotiin. Selvittiin ihan pikkuleikkauksella, pitäisi nyt olla kaikki ok. Epikriisi tulee perästä postitse, mutta jo saamieni papereiden perusteella kyseessä oli ehkä kaulakysta. Edes särkylääkettä ei olla tarvittu. =) Nyt pitääkin lähteä hakemaan häntä kerhosta.

Savotta

Edellisessä postatuksessa uumoilin, että tulen pian esittelemään ennen-jälkeen -kuvia uudesta pihastamme, mutta ne kuvat nyt vielä odottakoon hetken (jos toisenkin).

Annan nyt kuitenkin vähän tästä välivaiheesta jo esimakua teillekin - tässäpä näkymä pihastamme:

Eli kuistille pääsee, kunhan aikansa rämpii.

Näkymä kuistilta:

Huoh. Tässä vaiheessa ajattelin, että emme saa pihaa enää ikinä raivatuksi, mutta nyt kun tästä on jo muutama päivä (puut kaadettiin to ja pe), niin ollaan saatu jo melkein kulkureitti pihaamme auki. Huomenna saadaan apua tukkien siirtoon ja niiden pinoamiseen, niin sitten saakin alkaa pian jo haravointihommiin.

Metsurin mukaan kaadettuja puita on n.40 (lähes kaikki mäntyjä), ja ne eivät tosiaan olleet yksikään mitään pikkupuita! Tukkeja on arviolta n.100kpl (jos joku olisi kiinnostunut ne ostamaan, niin äkkiä yhteydenottoa tänne päin), parempia tyvitukkeja tuskin on olemassakaan (tukeista ehkä 20-30 on tyvitukkeja), ja tietty hirvittävä määrä pöllejä, joista tehdään polttopuita. Jos ei ilmesty tukeista kiinnostuneita, niin ehkä sahautamme ne lautatavaraksi.

Aika osuva tien nimi menee pihamme kulmasta:

Itselle on tulossa väkisin pari lepopäivää, koska kolmonen sai leikkausajan huomisaamuun. (Kerroinkin tapauksesta jo täällä , ja täällä kuvittelin jo, että saatiin niin nopsaan operaatioaika, mutta eihän siellä silloin mitään vielä tehtykään, vaan lastenkirurgi halusi nähdä tapauksen ennen leikkausta.) Mua jännittää kyllä niin älyttömästi tuo operaatio, poikaa itseään ei niinkään - onneksi. Toistelen vaan itselleni, että kaikki menee hyvin, ja mikään ei voi mennä pieleen. Käskettiin varautua olemaan seurannassa yön yli, mutta on myös mahdollista, että voisimme päästäkin jo leikkausiltana kotiinkin. Leikkauksen laajuudesta kun ei voi etukäteen tietää. Jokin tiehyt se ilmeisesti on, ja voi olla, että sitä on vain pieni (esim.1cm pätkä), mutta voi kuulemma olla vaikka risoihinkin yhteydessä, ja silloin se leikataan sieltä asti pois.. Korvalääkäri myös katsoo risat ennen leikkausta, koska muistelin alkuvuonna jonkun korvalääkärin kysyneen, että onko kukaan lääkäri ennen maininnut pojan isoista risoista (en nyt muista puhuiko nielu- vai kitarisoista), ja menis nyt sekin leikkaus sitten samalla nukutuksella, jos on tarpeen. En tiedä miten pysyn järjissäni (vai olenko enää aikoihin ollutkaan).

Asiasta kolmanteen - meidän koiravauva on kasvanut isoksi (täytti 3.5.2012 jo kaksi vuotta). Ajattelin jo, että ei koskaan kasvakaan, mutta niin vaan teki.

Mies bongasi muutaman veripisaran keittiön lattialta, ja vihdoin pääsi jo kauan sitten ostamani pöksyt käyttöön. Ajattelin, että miten mahtaa koiruus suhtautua pöksyihin, mutta yllätyksekseni ei hän ollut moksiskaan.

Rentoutuminenkin sujui tuttuun tyyliin.

Pöksyt pysyi hyvin jalassa läpi yön. =)