Ompelen, ja teen käsilläni aina jos/kun saan siihen järjestettyä hiukan aikaa. Pääasiassa esittelen täällä ompeluksiani yms. tekeleitäni.
Sydäntä lähellä on myös mm. kirpputorit, sisustus, remontointi, arkipäivän askareet.. Eli aika laidasta laitaan aiheita, mitä milloinkin =)

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Reippailua

Kolmonen tokaisi yksi aurinkoinen päivä, kun lumikin oli sulanut jo (hetkellisesti) pois, että hän haluaa pyöräillä, mutta ilman apupyöriä (täytti helmikuussa 5v). Isi sitten ottikin apupyörät pois, ja ennen kuin itse ehdin pihalle, muksut tuli ilmoittamaan, että hän osaa jo polkea ilman apupyöriä! =O Nyt onkin sitten päivittäin pyöräillyt, ja melkoista vauhtia paineleekin. Hiukan on pieni pyörä, mutta oikeastaan parempi nyt niin, tässä ensi alkuun ilman apupyöriä, jotta jalat ylettyy tarvittaessa kunnolla maahan.

 Nyt kun meillä on uusi talo tuossa "kylällä", jossa palvelut on lähellä, niin pääsemme kävellen käymään asioilla. Eilen veimme kolmosen palloiluhallille (muut kävelimme, kolmonen pyöräili), ja sinä aikana kun hän touhusi tunnin hallilla, ja kaksi isompaa odotti omaa puolitoistatuntista hallivuoroaan, päätimme käydä kuluttamassa aikaamme kirjastossa. Kuljimme padon yli, ja oli pakko oikein pysähtyä kuvaamaan, koska niin upeat maisemat oli.
Hui, oikeastaan vähän pelottavatkin maisemat, varsinkin kun muistaa, että tässä on eskari ja ala-aste ihan lähellä (kaikki viime vuonna lopetettujen kyläkoulujen oppilaat samassa "laitoksessa" nyt..)! No, pitää vaan toivoa, että välituntivalvojat ovat todellakin valppaina, ja oppilaat eivät mieli välituntisin kauppaan (kuten itse kyllä aikoinani tuli tehtyä, samaa koulua kun kävin), koska koulun ja kaupan välissä on "vain" tämä pikkupato siltoineen (ja sillalla niin kiva hillua, ja heitellä veteen mitä milloinkin..).

Niin, päästiinhän me siellä kirjastossakin käymään, kuopus istuskelikin aikansa niin fiksun näköisenä lehteä lukien. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! =)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...