Keräilin kasaan muutamia valokuvia, joista osa otettu jo ennen blogini perustamista (syksy 2011), ja näiden kuvien myötä tahdon toivottaa kaikille oikein ihanaa ja leppoisaa Ystävänpäivää!=D
Näissä tunnelmissa meillä on alkanut jo 8 kesää - ihania kissanpentuja! Viime keväänä päästettiin "mummu"kisu eläkkeelle (leikkautettiin, tuo harmaaraidallinen), mutta oli näillekin pennuille viime kesänä kuin toinen äiti. <3
Hyvissä käsissä pennut meillä kasvaa, kunnes pääsevät uusiin koteihinsa. =)
Uskokaa tai älkää - elämäni eka konsertti! Pori Jazz 2011, Kirjurinluoto, pääesiintyjänä Elton John. Ihan kiva kokemus miehen kanssa, ilmaset liput kun saatiin (en kyllä ikinä itse kustantaisi moisen hintaisia lippuja!). Oikeastaan on ihan sama, minne päästään kaksistaan miehen kanssa, niin ihanaa on, koska kahdenkeskinen aikamme nykyään on melkein olematonta. Yhdessä kuitenkin ollaan porskutettu jo vuodesta 1996 (jep, olin silloin 13v, mies 15v), ja kihloissakin olemme olleet nyt tasan 13v (ystävänpäivästä 1999). Huh, miten aika rientää! =O
Kesälomareissullamme (2011) poikkesimme mm. Savonlinnassa, Olavin linnassa. Mielenkiintoinen oli paikka, niin lapsille kuin aikuisillekin.
Sarjakilpailuissa käydään kesäisin, tässä Rauman Hippo-olympialaisissa (kesä 2011).
Kolmonen(kin) on kova kalamies.
Marjastamassa. Tässä purkissa ei kyllä marjat viihtyneet - menivät äkkiä parempiin suihin. ;) Mukana tietysti myös karvakuonomme (rodultaan Lagotto Romagnolo, s. 3.5.2010).
Pikkuprinsessamme. <3
Alkutalvi (2011) näytti lumen suhteen aika surkealta..
Mutta saatiinhan sitä lunta tähänkin talveen, ja vihdoin päästiin suksillekin. Karvakuonokin taustalla nauttii tyylillään lumesta.. =D
Tässä lopputulos! (Häntä kertoo hyvin fiiliksen, vaikka lumi kenties vähän haittaakin näkyvyyttä.) =)
Tähän on hyvä lopettaa.
(Koiruus ei siis kuvassa leiki, vaan todellakin nukkuu - uniliina suussaan!) =D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! =)