Edellisessä postatuksessa olikin jo muutama kuva keittiöstä. Kylmäkaappi oli aika siivoton, mutta hyvin sain rätillä putsattua. Kuulemma kaappi on toimiva, joten pitää testata, ja toivottavasti saamme siitä itsellemme uuden jääkaapin. Yläosa oli niin pölyn peitossa, että mahtoiko ilma kulkea enää mistään, mutta suurimmat pölyt jo sain hävitettyä.
ennen kuva:
jälkeen kuvaa ei olekaan, mutta näkyy tästä hiukan:
Tuo kalustus myös luultavasti jää, siinä on puukoppa, leipomisalusta (miksi sitä nyt kutsuttiinkaan?), ja laatikoita. Syvyyttä riittää!
Sitten taas KYSYMYS: Sattuisiko joku tietämään, mistä voisi löytää tällaiseen vanhaan kylmiöön (Huurre on tämän merkki) uutta tiivistettä?? Tiiviste on mennyt huonoksi, ja netistä löysin luettelon, jossa taisi olla kaikki muut varaosat paitsi tiiviste.. =(
Mitäs muuten pidätte keittiön kokolattiamatosta?
Minun silmääni lattia alkoi jo miellyttää siinä määrin, että haluaisin säilyttää sen! =O
Mielipiteitä kaipailisin, että mikä seinän väri sopisi keittiöön? Nyt on keltaiset seinät, ei sekään paha, mutta tykkäisin jostain enemmän -40/-50 -lukumaisemmasta lookista - en vain tiedä mikä väri sen parhaiten esiin toisi, ja tietty lattiaan sopisi - jos se nyt sinne jätetään..
Tässä vielä keittiöstä muutama kuva:
Liesituuletin (vai mikä se ällö möykky tuossa nyt olikaan) heivattiin aika äkkiä pihalle. Nyt täytyisi löytää jostain pari sopivaa ehjää kaapin ovea tilalle tuohon, kun nuo kaksi ovea on tuhottu sen tuulettimen takia. Aika ällö on hyllyjen pohjakin, hiomista, hiomista..
Hellakin oli aika karsea, mutta hankausvillalla ja Swipellä sain melkein vitivalkoisen pinnan palautettua. Muutoin uuni on siisti, ja pitäisi toimia, joten miksi sitä vaihtamaan. Kukkalaatat seinästä varmaan vaihdetaan.
Käteni ovat kyllä eilisen hellan hinkkauksen jäljiltä surkeassa kunnossa. Jotkut kumihanskat olis pitänyt olla, mutta hyvä olla jälkiviisas.. Kynnet katki, kynsinauhat rikki ja mustat, kädet ihan kuivat, karheat, koppurat.. Mutta uurastuksen lopputulos on kuitenkin niin hyvä, että hällä väliä - uuden hellan hinta säästetty. ;)
Keittiön kaappiseinä on myös hieno, pyöreine kulmineen.
Tunnustus sinulle blogissani!
VastaaPoistaIik! Mun eka tunnustus, alkoi ihan jännittää, osaankohan toimia oikein.. Kiitos, käyn heti katsomassa mistä on kyse. =D
Poista